Iisakin kirkon perustukset valmiina

Jaaha. Tää taitaa olla maailman paskin blogi. Tai ainakin mä olen maailman ensteks laiskin plokkaaja. No enivei, ollaan me jotain muka saatu aikaiseksikin. Perustukset on valmiina ja huomenna 8.00 olis tarkoitus alkaa kasaamaan hirsiä. Hirret tuli ajallaan 18.6, mutta meistä riippumattomista syistä päästään niitä vasta nyt kasaamaan. Tää taitaa olla muutenkin sellainen Iisakin kirkko-tyyppinen rojekti, joten ihan sama. Pääasia, että päästään nyt heiluttelemaan niitä kumivasaroita.

Eiks tää ollutkaan sellainen avaimet käteen-tyyppinen ratkaisu?

Käytiin Mikon kanssa lauantaina honkkarissa ja Halpa Hallissa shoppailemassa työkaluja. Mä ostin sellaiset henkselilliset työhaalarit, koska ne näytti vakuuttavilta. Mähän en taloani missään kollareissa kasaa. Mikkoa varmaan hiukan hävetti, mutta se sai sen hyvin peitettyä.

Käytiin viime viikolla sisko-Katan kanssa ekan kerran meidän hevosilla tontilla ottamassa tyypit. Tai ei me siinä tontilla tyypitelty, vaan siellä tontin lähistöllä poluilla ja pusikoissa. Oli ihan hieman hienoa!! Reilu tunti paahdettiin menemään ja meidän palttiarallaa 100 kiloa ylipainoiset suomipollet hikoili ainakin +-10kiloa sinne yyterin santapoluille. Ensi syksynä meinaan läski sulaa! Kävin tänään asiakasreissulla Kristiinankaupungissa, ja siellä tuli samalla katsastetuksi yksi asiakkaan ostama siirtotalli, millaista ollaan meidänkin Pääkonttorin hevosille tilaamassa kaksin kappalein. Siirtotalli vaikutti tosi asialliselta, joten sellaiset laitetaan nyt meille tilaukseen. Vaikka niillä lihapullilla "hiukan" vararavintoa onkin, ei niitä nyt silti ihan taivasalla voi pitää.

Niin ne perustukset. Siinä oli kaikkii työvaiheita, mutta en mä niitä nyt enää muista. Jotain soraa ja jotain harkkoja ja plaa plaa. Voidaanko puhua taas hevosista? Ai ei?

No suurinpiirtein se homma meni niin, että ensin kaivinkone tasoitteli tontin ja tehtiin tie. Siihen meni tuhoton määrä soraa. Sitten tasoitettiin talon pohja ja siihenkin tilattiin tuhoton määrä soraa. Lätkytettiin se täryttimellä piukkaan, jonka jälkeen todettiin sokkelilaudoituksia kasatessa, että sehän on ihan vino. No lapio kauniiseen käteen ja eikun siirtelemään sitä tuhotonta määrää soraa. On muuten ihan toosi helppo lapioida soraa, mikä on vedetty täryttimellä helevetin piukkaan. Onneksi saatiin homma hoidettua ja anturasta tuli hyvä. Seuraava työvaihe taisi olla sokkeliharkkojen muuraus. Koska meillä on talo kahdessa tasossa (keittiön ja olkkarin välillä pari askelmaa), tuli toiseen päähän taloa harkkoja 4 kerrosta ja toiseen 6. Näyttää himpun koomiselta se pää talosta, missä on antura + 6 kerrosta harkkoja, kun lattiataso on jossain silmien korkeudella (mun, ei Mikon, sen silmät on luojan kiitos hiukan korkeammalla). No eipä pääse ainakaan tulvimaan sisälle...

Pihka ei tykkää rakentamisesta

Talkooapulaisia

Valmis sokkeli vuorattiin finnfoamilla ja styroksilla. Pohjalle laitettiin suodatinkangas, jonka päälle tuli 20cm pienempää soraa kapillaarikerrokseksi. Kapillaarikerroksen päälle tuli taas suodatinkangasta ja loppu antura täytettiin kivituhkalla. Sitten kun antura oli täytetty traktorin avustuksella, me luonnollisti kaivettiin lapioilla siitä iso osa auki, jotta saatiin viemäriputket upotettua. Olis varmaan ollut helpompi ensin laittaa ne putket ja sitten vasta täyttää se sokkeli, mutta siitähän olisi sitten kadonnut kaikki itse tekemisen ilo ja kantapään kautta oppimisen riemu.

Tähän laitettiin kaikki, jotka pyydettäessä kieltäytyivät talkooavusta. No ei vaiskaan, siihen tulee joku vahvistusvalu.

Ei kunnon lapiointia mikään voita. Paitsi kaikki.

Lapiointihommia on siis tehty ihan urakalla ja onneksi siihen ollaan saatu talkooapuja aina välillä. Korkealle puolelle, eli kartanomme itäsiipeen, tehtiin lisäksi korotusvalu. Eli ts. keittiön ikkunasta voi helposti kurkata, joko PK:ssa on jonoa. Ja jotta ei totuus pääsisi ihan unohtumaan, laskuja ollaan makseltu jo ihan rutosti, eikä loppua näy. Tää taitaa nyt olla sitä rakentamista itteensä.

 Mutta ihan sama hei, huomenna kasataan hirsiä raksahaalareissa!

Nih!

Eniten kukittaa kaikki

Pakko varmaan tästäkin aiheesta on joku sananen kirjoittaa, koska kuitenkin tämä tunnetila tuntuu olevan enemmän tai vähemmän jatkuvasti osana meidän ja varmaan muidenkin raksaprojekteja. Nimittäin vitutus. Ketutus, kyrsiintyminen, kyrpiintyminen, päreiden palaminen, hattuuntuminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Varmaan tälläiseen blogiin kuuluisi kirjoittaa pelkkiä ruusunpunaisia, nallekarkin tuoksuisia ja vaahtokarkin värisiä ihkuja onnellisuustekstejä siitä, kuinka ihanaa on kun saa rakentaa unelmaansa. Mutta koska olen päättänyt alun alkaenkin, että kirjoitan tätä blogia ensisijaisesti itselleni, niin talletan nyt myös tämän tajunnanräjäyttävän tunnetilan tänne bittihelvettiin, jotta jatkossa muistaisin miksi ei kannata rakentaa yhtään mitään. Jotta tästä tekstistä tulisi edes jollain tavalla julkaisukelpoinen, niin käytän tästä kokonaisvaltaisesta, sielua korventavasta tunnetilasta sanaa kukkiintuminen.

Koko aikaisemman elämäni aikana minua ei ole edes yhteensä kukittanut yhtä paljon kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Ensimmäisen kerran minua taisi kukittaa ihan huolella viime syksynä, kun soiteltiin koko syksy tontin välittäjälle, joka lupasi aina palata parin päivän sisällä asiaan, ja joka kerta meni viikko tai kaksi, kunnes itse päätettiin soittaa ja kysyä miten hommat etenee. Eikä ne edennyt mihinkään. Seuraava kukituksen aihe oli tontin kaupan toteutuminen, joka viivästyi syystä että toisen myyjän osuus meni suoraan eräälle nimeltämainitsemattomalle virastolle, jonka esimiestäti lupasi puhelimessa palata meidän asiaan, kunhan on käynyt ensin lounaalla. Lounas kestikin sitten kaksi viikkoa, jona aikana sekä välittäjä että me Mikon kanssa pommitettiin puhelimella tätä kyseistä lafkaa ja jätettiin esimiestätille soittopyyntöjä alaistensa kautta. Loppujen lopuksi täti vastasi ja sovittiin että kauppa toteutuu viikon päästä maanantaina. Vielä perjantai-iltapäivällä emme tienneet mihin aikaan maanantaina kauppa tehdään ja toteutuuko se edes. Kyllä kukitti koko viikonlopun.

Seuraavaksi keskivaikean kukituksen aihe oli suunnittelutarveratkaisun käsittelyn odottaminen. Ajaksi arvioitiin noin neljä viikkoa. Kun kuukausi oli kulunut, soitin kaupungille ja kuulin että paperit makaa edelleen pöydällä ja käsitellään ehkä kahden viikon kuluttua. Kun hiukan avauduin meidän projektin tiukasta aikataulusta (josta olin aiemminkin useampaan otteeseen informoinut), kävikin niin että paperit otettiin käsittelyyn heti seuraavana maanantaina ja lupa tuli.

Merkittävästi kukkiintumiskäyrääni nosti myös rakennuslupien odottelu ja niiden viivästyminen meistä riippumattomista syistä. Muutaman hoputuspuhelun jälkeen kiltit raksavalvonnan tätit löi meille leimat lappuihin viimeisenä mahdollisena päivänä, jolloin meidän piti ilmoittaa Kontiolle, että ollaanko saatu luvat vai ei. Muuten hirsien toimitus olisi siirtynyt kesäkuun puolestavälistä loppukesään. Näihin aikoihin yksi asiakkaani kehotti tekemään netissä stressitasoa mittaavan testin. Sain testistä 61 pistettä. 63 pisteessä luki vain että "Et selviä enää yksin. Ota yhteys lääkäriin." Olin siis vain 2 pisteen päässä kroonisesta kukituksesta ja totaalisesta purnautista. Tässä vaiheessa päätin hiukan löysätä ponnaria.

Valtaisimman kukinnan otsaani on kyllä ehdottomasti kasvattanut useat väärinkäsitykset eri suunnittelutahojen kanssa. Mutta niistä en viitsi alkaa täällä sen enempää avautumaan. Mainittakoon nyt sen verran kuitenkin, että esimerkiksi asemakaavakuvat on piirretty ja tulostettu 2 kertaa uusiksi ja lvi-suunnitelmat 4 kertaa. Näistä tulostuksista kertyi meille useampi satanen lisälaskua, jokunen harmaa hius ja verenpaineen radikaali nousu hetkittäin.

Tällä hetkellä eniten kukkiintumista aiheuttaa meille suositellut ja suunnitellut jätevesisuunnitelmat, joiden piti maksaa reilu 5000e. Eka tarjous mikä saatiin oli 15000e. Että sellainen kiva pikku hinnanero teorian ja käytännön välillä. Ja tuo 15000e muodostui siis pelkistä materiaaleista, eikä sisällä mitään töitä. Nyt alkoi armoton kilpailutus lvi-toimittajien välillä ja toivon mukaan saadaan jostain joku järkevä tarjous. Kuitenkin todellisuudessa jätevesijärjestelmät tulee kustantamaan varmaankin noin 10000e plus asennustyöt. Lisäksi joudutaan maksamaan kaivinkone uudestaan tontille kaivamaan järjestelmät maahan.

Tänään megalomaanisen kukituksen aiheutti sähkökaapelin kaivaminen tontille. Asemakaavakuvasta mitattiin matka sähkötolpalta autotallin nurkalle, jonne sähkökaappi kiinnitetään, ja matkaa oli asemakaavan mukaan 68 metriä. Ostettiin sähkökaapelia 85 metriä, että varmasti riittää. Asennusvaiheessa selvisi, että kaapeli jää ainakin 10 metriä vajaaksi. Nyt sitten joudutaan maksamaan lisäosasta ja asennuksesta.

Yksi selkeä kukitusta aiheuttava elementti on myös ollut kaikki kukkapää-besserwisserit, jotka joko maalailevat jatkuvasti piruja seinille tulevista rakennusvaiheista ja niiden hankaluudesta, kustannuksista tai meidän osaamattomuudesta. Tai vaihtoehtoisesti jälkiviisaana kukkamaisesti kommentoivat päin kukkia mennyttä toteutusta. Ehdin keväällä monena aamuna herätä sängystä (laina-, ei oma, koska ollaan edelleen muiden nurkissa pyöriviä siipeilijöitä) päälimmäisenä tunteena silkka jättimäinen kukitus. Kunnes muistin polttareista saadun aarteeni, jota olen jo vuosia vaalinut. Nimittäin Nakkilalaisen Pub Maailmanlopun omistajalta saadun t-paidan, jolla on käsittämätön sielua hoitava vaikutus. Niin tuhannen monta kertaa olen illalla jättikukka otsassa vetäissyt tämän paidan päälleni, ja aamulla ihmetyksekseni huomannut unohtaneeni syyn, miksi illalla edes kukitti niin kukasti.

Tulipas vuodatettua kiitettävästi tästä lähellä sydäntäni olevasta aiheesta. Suurimman osan hereilläoloajastani olen nykyään enemmän tai vähemmän tämän tunnetilan vallassa. Mikko kysyi tänään, että milloin minusta on tullut tälläinen raivohullu. Ajattelin mielessäni että silloin kun sua tehtiin. Onneksi Mikolla on paljon paremmat hermot kuin mulla, muuten tästä ei tulisi yhtään hevonkukkaakaan. Toivottavasti jatkossa asiat sujuisivat edes hieman helpommin ja voisin mennä useammin nukkumaan ihan tavallinen pyjamapaita päällä. Tässä projektissa on ollut monta muutakin kukitusta aiheuttavaa muuttujaa, mutta jätän ne nyt tämän blogin ulkopuolelle. Ilmeisesti se on ihan totta, mitä monet rakentajat sanovat; toisella kerralla osaisin jo paremmin.

 

Balsamia haavoilleni

Muutoksia suunnitelmissa

Kevät etenee ihan hirvittävää vauhtia. Pääsiäinen ja vappukin oli ja meni, nurmikko vihertää ja koivut on jo hiirenkorvalla. Viime bloggauksessa kirjoitin rakennuslupien odottelusta. Tehtiin talvella tilaussopimus Kontion kanssa hirsitalopaketista. Tilaukseen laitettiin ehdoksi, että rakennuslupien pitäisi tulla 18.4 mennessä ja tällä aikataululla hirret tuodaan meille tontille 18.6. Tilaamisen yhteydessä Kontiolle piti maksaa 700e tilausmaksu.

Meillä oli siis koko kevään todella tiukka aikataulu lupa-asioiden suhteen. Virastot on yleensä hitaita laitoksia ja päätöksiä voi joutua odottamaan kuukausikaupalla. Meitä onneksi lykästi ja saatiin Kontiolta ruinattua uudeksi takarajaksi 25.4, kun alkoi uhkaavasti näyttää siltä että rakennuslupien käsittelyssä menee toivottua kauemmin. Koko pääsiäinen meni siis jännittäessä, mutta perjantaina 25.4 tuli soitto rakennusvalvonnasta ja sieltä infottiin lupa-asioiden olevan kunnossa. Mikä helpotus! Tiukille meni, mutta ehtipä lupa tulla ja Kontiolle iloinen puhelu ehdon poistumisesta. Rakennuslupien käsittelyssä meni kaikenkaikkiaan 6 viikkoa.

Mutta tosiaan, koska keväällä oli niin älytön kiire saada luvat eteenpäin ja rakennusvalvontaan, tuli tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Ensin huomattiin että PILP eli poistoilmalämpöpumppu ei kuitenkaan ole meille se järkevin lämmitysjärjestelmä. Päädyttiin maalämpöön, koska alkuinvestoinnista huolimatta se maksaa itsensä takaisin ajan kanssa ja on käytännössä helppo ja kohtuullisen huoleton lämmitysjärjestelmä. Nyt ollaan kilpailutettu pumppu- ja porausurakkafirmoja, mutta päätöstä ei olla vielä tehty mistä pumppu otetaan. Maalämpöfoorumi on erittäin hyvä paikka kysyä ja kerätä tietoa maalämpöpumpuista, porakaivoista ja muista maalämpöön liittyvistä asioista. Maalämpö vaatii kaupungilta toimenpideluvan ja sitä lähdettiinkin heti hakemaan virallisen rakennusluvan tultua. Kirjoitan lisää tästä aiheesta, kun ollaan päätetty millainen pumppu otetaan ja mistä.

Myös rakennusten sijainti tontilla oli alkanut arveluttamaan meitä. Pääsiäisenä otettiin tavoitteeksi yhtenä aurinkoisena päivänä käydä tontilla katsomassa muutaman tunnin välein, mistä suunnasta aurinko paistaa mihinkin aikaan päivästä. Harmistus oli suuri, kun huomattiin että puut varjostivat sittenkin odotettua enemmän juuri sitä kohtaa tontista, mihin oli tarkoitus tulla meidän takapiha. Talon piha on viistosti etelä-länsisuuntaan, niin että aurinko paistaisi mahdollisimman ison osan päivästä ja etenkin illasta pihaan. Tehtiin päätös, että siirretään taloa 20 metriä keskemmälle tonttia ja vielä koko settiä, eli taloa, autotallia ja hevostallia 15 metriä kohti tontin itälaitaa. Näin saatiin talo lähes keskelle tonttia aurinkoisempaan paikkaan ja rakentajille huomattavasti aurinkoisemmat ilmeet. Enempää emme voineet siirtää hevostallia kohti tontin oikeaa reunaa, koska tilaa täytyy jättää riittävästi ratsastuskenttää ja hiekkatarhoja varten. Muutosten vuoksi pääsuunnittelija piirsi meille uuden asemakaavakuvan ja LVI-suunnittelija tekee uudet kartat vesi-ja viemäriputkia varten. Ja taas palaa euroja kiitettävästi... Mutta ei voi soimata itseään liikaa, koska ensimmäistä kertaa tässä ollaan rakentamassa ja yllätyksiä varmaan tulee kaikissa rakennusprojekteissa vastaan. Onneksi mitään ei vielä oltu ehditty aloittamaan, joten tässä vaiheessa on kohtuu helppo tehdä muutoksia.

Pohjatöitä tontilla olisi tarkoitus aloittaa tekemään viimeistään toukokuun puolessavälissä. Risusavottaan ollaan menossa ensi viikonloppuna. Tuntuu hyvältä päästä konkreettisesti tekemään jotain tontilla.

Kävin eilen koirien kanssa lenkillä tulevissa ratsastusmaastoissa. Vaikka koko talven ja kevään on ollut ihan älytön stressi ja kiire, niin siellä metsän siimeksessä hiekkapolkuja tallustellessa tuli fiilis, että on tämä silti ollut kaiken vaivan arvoista.

Ei se ihan vielä valmis ole :)

Tie tulee näille paikkeille. Talo ja autotalli kuvan oikealle puolelle ja heppatalli vasemmalle.

Puolen kilometrin päässä meiltä on pikkuinen veneenlaskupaikka, mistä pääsee uomaa pitkin merelle.

Tulevia lenkki-ja ratsastusreittejä haistelemassa. Tätä reittiä pitkin pääsee mm. Yyterin Ratsastuskeskukseen.

Muuttohommia, perustusten suunnittelua ja lämmitysvaihtoehtojen pähkäilyä

Nyt on ollut bloggailut hiukan tauolla muuttokiireiden vuoksi. Nykyisen talon pitäisi olla tyhjä ja putsi huomiseen iltaan mennessä. Onneksi ollaan saatu jo valtaosa kamoista viljeltyä pitkin Satakuntaa. Meillä ei nimittäin ole vielä mitään väliaikaisasuntoa rakentamisen ajaksi. Tai tiedossa on yksi ok-talo Meri-Porista, mutta sen kohtalo selviää vasta pääsiäisen aikoihin. Eli nyt ollaan sitten kuukauden verran porukoilla evakkolaisina koirinemme ja kissoinemme. Käytiin Pihlavassa katsomassa muutamaa kerrostaloasuntoa, mutta ei niistä sen enempää...

Mikon vanhemmat saavat kunnian majoittaa meidän köörin aina viikonloppuisin ja arkisin kutsuu mun vanhempien pihamökki aka Kutukämppä. Siksi tälläinen järjestely, kun mun vanhemmilta on lyhyt matka Mikon suhailla töihin ja mun tallille. Kutukämppä on vaan niin pieni mökkerö, että viikonloppuisin painellaan pitämään seniori-Saarien kämppää pystyssä Enäjärvelle, kun Mikon vanhemmat on mökkeilemässä. Näin kaikki onnekkaat osapuolet saavat nauttia meidän viehättävästä seurasta, mun haisevista tallivaatteista ja karvanlähtöisistä elukoista tasapuolisesti.. Helelläkin alkoi eilen sopivasti kiima, eli päästään tekemään näyttävä (ja kuuluva) sisääntulo.

Hele-raukka tosin joutuu aprillipäivän kunniaksi steriloitavaksi, ettei meidän sijaisvanhemmat ihan kyrsiinny alivuokralaisiinsa. Ja jos kaikki menee hyvin, pääsiäisen tienoilla meille muuttaa kisunpentu Hertta Helen kaveriksi. Hertta on myös ragdoll-rotuinen ja mahdollisesti myös Helen pojan Hurja-Kaarlon tuleva morsein. H-K on muuten sopeutunut hienosti uuteen kotiinsa ja onkin jo hurmannut sekä Lyyli-kisun että Katriina-emännän leikkisällä ja rohkealla luonteellaan. Jotta hyvät välit äitiin ja meidän koiriin säilyisivät, ollaan päätetty kyläilyttää Hurja-Kaarloa meillä kerran viikossa leikkimässä Helen kanssa.

Tällä hetkellä rakennusasiat on sillä mallilla, että viralliset rakennuslupahakemukset jätettiin pari viikkoa sitten ja niihin luvattiin 4-6 viikon käsittelyaika. Kontion kanssa ollaan alustavasti sovittu, että hirret tulee tontille 18.6 tienoilla, mutta tämä meidän tulisi vielä vahvistaa 25.4 mennessä. Eli pientä painetta pidetään raksaviraston suuntaan, että luvat tulisi ennen tuota päivää. Ainakin sinne meidän lippusiin ja lappusiin laitettiin toivomus, että luvat olisi kunnossa 18.4 mennessä. Kädet onkin kyynärpäitä myöten ristissä että lupahommat skulaa jouheasti!

Käytiin viime viikonloppuna Porissa Rakennus- ja LVI- messuilla. Tulikin kalliit messut, kun mentäessä oltiin vakaasti päätetty valita meille lämmityssysteemiksi poistoilmalämpöpumppu (hinta 5000-7000e), mutta lähtiessä oltiinkin käännytty kuitenkin maalämmön puoleen (hinta 15 000-20 000e). 100% päätöstä ei vielä olla tehty, mutta paljon ollaan nyt pyydetty tarjouksia maalämpöfirmoilta. Maalämmön plussia on vaivattomuus, taloudellisuus ja se että heppatalli saadaan liitettyä samaan lämmityssysteemiin. Miinuksena kova hankintahinta. Lämmitettäviä neliöitä meillä on talossa n.110 ja tallissa n.30 (työhuone + varustehuone). Palaan tähän lämmitysasiaan myöhemmin, kunhan ollaan saatu joku päätös aikaiseksi. Nyt takaisin pakkailun pariin --->

Paperisota alkakoon!

Nyt sitten alkoi se paljon puhuttu paperisota, joka liittyy rakentamiseen. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kaikkia kauhutarinoita olinkin kuullut, niin kyllä silti yllätyin mitä kaikkea tarvitsee selvitellä ennen kuin voi edes hakea rakennuslupia. Kaikki alkoi suunnittelutarveratkaisun hakemisella.

Koska tonttimme sijaitsee kaavoittamattomalla alueella, tarvitsi tontille ensin hakea suunnittelutarveratkaisu eli ent. poikkeuslupa. Tässä asiassa meitä neuvoi Porin kaupunkisuunnittelun kaavoitusinsinööri Timo Uusitalo.

Saimme hakemuslomakkeen, johon laitoimme tontille suunnitellut rakennukset ja niiden koot (neliöt reilusti yläkanttiin) ja samaan kaavakkeeseen kävimme myös hakemassa naapurin allekirjoituksen. Meidän tapauksessa suostumus tarvittiin vain yhdeltä henkilöltä, koska tontillamme on vain 2 rajanaapuria ja toinen niistä on Porin kaupunki. Kukkapuska ja kahvipaketti kainalossa siis kävin neuvottelemassa nimen paperiin.

Suunnittelutarveratkaisua varten tarvitaan myös virallinen karttaote, jonka kävin tilaamassa Porinasta. Sen sai ihan parissa päivässä. Lisäksi pääsuunnittelijamme teki meille asemakaavakuvan hakemusta varten.

Lainhuuto tontille saatiin ihan ennätysajassa. Lainhuutoa tontille haetaan Maanmittaustoimistosta.  Normaalisti lainhuutoon menee aikaa noin 2-3kk, mutta liitimme mukaan kiirehtimispyynnön ja päätös tuli alle kuukaudessa. Ostajan on myös maksettava omatoimisesti maa-alueesta 4% varainsiirtoveroa, ennen kuin lainhuutoa voi hakea. Meillä tontin hinta oli 8500e, eli varainsiirtoveroa kertyi maksettavaksi 340 euroa.

Suunnittelutarveratkaisuun vaaditut dokumentit hintoineen:

-hakemuslomake, johon tulee rakennusten koot ja naapureiden kuuleminen
-Virallinen karttaote (30 euroa)
-Asemakuva tulostuksineen (230e)
-Lainhuuto (107e)
-Kauppakirjan kopio
 
Puoltava päätös tuli ja maksoimme vielä kaupungille 400e.

Kotia myymässä

Niinhän se menee, että jos haluaa saavuttaa jotain uutta, joutuu joskus myös luopumaan vanhasta. Pohdiskelin tänään tämän nykyisen talomme myymistä ja monia iloisia ja surullisiakin asioita mitä tässä talossa asumisen aikana on meille tapahtunut.

Me ostimme tämän talon minulle ihan tyypillisellä tavalla. Eli tammikuussa -08 meille heräsi ajatus, että josko vuokralla asumisen aika olisi ohi ja aloitettaisiin etsimään sopivaa rivariasuntoa. Tasan kaksi viikkoa myöhemmin tehtiin tarjous tästä omakotitalosta, koska tässä oli iso piha koirille.. Olen aina ollut nopeiden päätösten nainen, mutta eipä siitä taipumuksesta vielä mitään huonoa ole seurannut. Tarjous meni läpi ja maaliskuussa muutettiin Veräjänpieleen.

Kesällä -09 meillä elettiin jännää aikaa. Naimisiin mentäisiin 1.8 ja siihen liittyi paljon puuhastelua. En osannut epäillä mitään, kun Katriina tapansa mukaan ilmoitti tulevansa meille yökylään eräs kesäkuinen perjantai-ilta. Katriinalla oli siihen aikaan tapana yökyläillä meillä usein, joten en epäillyt mitään. Lauantai-aamulla heräsin aikaisin päästämään koiria ulos pissalle ja yön aikana meidän takaoveen oli ilmestynyt iso kyltti: Hei hei jos mä oisin sä mulla ois tänään POLTTARIT!!!!

Siskoni Hanne ja Katriina (jotka olivat myös kaasoni) olivat järjestäneet ihanien ystävieni kanssa minulle ihan mielettömän hauskan polttariviikonlopun. Sunnuntaina kun minut palautettiin takaisin kotiin pillitin hiukan olkkarin nojatuolissa, kun oli ollut niin kivaa ja nyt se olisi ohi. Noin kuukautta myöhemmin Mikko vietti pitkän viikonlopun omia polttareitaan ja eipä tainnut itku olla Mikollakaan kaukana, sen verran kovassa krapulassa sulhanen palautettiin kotiinsa.

"RENKAAT VAIHDETTU"

Hauska muisto on jäänyt elävästi mieleen myös hääpäivältä. Meidät oli juuri vihitty Noormarkun kirkossa, ja me pakkauduttiin kirkon pihassa hääautoon ja siitä sitten ajettiin pokkana kotiin pissattamaan ja ruokkimaan koirat. Mahtoi olla naapureilla ihmettelemistä. Tämän jälkeen sullouduin satujen trinsessamekossani takaisin Jaguariin ja hurautettiin hääpaikalle vieraiden perässä. Juhlakansaa nauratti, kun kuulivat missä oltiin välissä käyty.

Yksi kiva muisto liittyy Mikon 25-vuotis synttäreihin. Mikko oli puhunut jonkin aikaa, että haluaisi ostaa rummut, mutta rahaa ei vaan tuntunut koskaan jäävän säästöön. Podin huonoa omatuntoa, koska minulla kuitenkin oli oma hevonen, joka söi kirjaimellisesti leijonan osan omista tuloistani. Päätin järkätä Mikolle yllätyssynttärit meillä ja yhdessä sukulaisten ja kavereiden kanssa kerättiin kolehti ja saatiin ostettua Mikolle rummut. Mikon perheen kanssa harhautimme Mikon mökille hommiin päiväksi ja Mikon tullessa kotiin autotallissa odotti yllätys. Odotettiin kavereiden kanssa hiiren hiljaa autotallissa, jonne rummut oli kasattu, ja Mikon avatessa oven kaikki huusivat kitarisat heiluen onnitteluja. Taisi tulla lusikallinen pöksyihin, sen verran oli onnistunut yllätys. Tai Mikko ainakin huusi kaikista kovimmin. Meillä on muutenkin vuosien aikana järjestetty kavereille useammat kekkerit ja on ihan mielettömästi hauskoja muistoja niistä.

Keväällä -10 olin saanut päähäni, että haluan kissan. Manguin ja ruinasin, rukoilin ja uhkailin. Mikko väitti sitkeästi olevansa allerginen kissoille. Yritin selittää, että se että ei pidä kissoista ei ole sama asia kuin olla allerginen niille. Kattipakkomielle takaraivossani jäin odottamaan oikeaa hetkeä. Se koitti melko pian. Mikko sanoi haluavansa ostaa meille toisen auton. Olin ensin ovelasti hanketta vastaan ja kun autokuumetta oli kertynyt siipalle se 38 ja rapiat, ehdotin diiliä. Mikko saisi ostaa meille toisen auton ja minä katin. Huhtikuussa meille muutti pikku-nissan, kotoisammin Nisu ja kesäkuussa maatiaiskisunpentu Tiuku. Tiuku oli ihan mieletön persoona. Koira kissan vaatteissa. Lisäksi Tiukulta puuttui vallan kyky pelätä mitään. Kaikki ventovieraat koiratkin mentiin heti tervehtimään häntä pystyssä. Pihkan kanssa niistä tuli heti erottamattomat ystävykset. Vuoden verran Tiuku oli meillä sisäkissana ja ulkoili vain valjaissa. Muistan hyvin kun eräänkin kerran katsoin tietokonehuoneen ikkunasta ulos ja siellä odotti varsin mielenkiintoinen näky. Katti kiikkui pihlajanoksassa valjaista jumissa varsin kiusaantuneen näköisenä juoksuaikaisten Juulin ja Pihkan astuessa vuoronperään toisiaan taustalla. Juuli ja Pihka ovat siis meidän koiratytöt ja Juuli on Pihkan äiti. Mahtaa naapureilla olla tylsää kun me täältä lähdetään. Tiukun lähestyessä vuoden ikää huomasin sen istuvan melkein kaiken aikaa ikkunalla tuijottamassa ulos. Päätin raskain mielin, että Tiuku saisi elää ulkokissan elämää, kun kerran maalta oli kotoisin ja muillakin naapureilla oli ulkokissoja. Sydän syrjällään meillä sitten huudeltiin seikkailunnälkäistä pikkukisua iltaisin sisälle. 2.10 Tiuku ei tullut enää kotiin.

Tiukun kohtalo selvisi meille seuraavana päivänä. Pelottoman luonteen omaava pikkukatti oli lähtenyt liian suureen seikkailuun ja oli Nesteen vieressä Parkanontien laidalla jäänyt auton alle. Surin Tiukun kohtaloa niin rankasti, että päätin seuraavaksi ottaa sisäkissan. Niin meille muutti Tiukun kissankokoista aukkoa täyttämään ragdoll kissa Hele-katti, jolle rakennettiinkin ulkoiluaitaus.

Huonoa tuuria on riittänyt myös Helen kanssa. Hele astutettiin kesällä -13 ja suureksi surukseni Hele synnytti täysiaikaisena kaksi kuollutta alikehittynyttä tyttöpentua, jotka hautasimme Helen aitaukseen. Hele astutettiin uudelleen ja 17.päivä joulukuuta Hele keisarileikattiin, koska synnytys ei edennyt normaalisti. Hele sai kaksi ihanaa kissanpentua. Pikkuruiselle tarmokkaalle tyttöpennulle annettiin nimeksi Hattara ja rauhalliselle pullealle pojalle Hurja-Kaarlo. Ikävä kyllä pentujen ollessa viikon ikäisiä,
jouluaaton aattona, tulimme kotiin iloisina onnistuneista tonttikaupoista ja löysimme pikkuisen Hattaran kuolleena pesästä. Hattara haudattiin myös Helen aitaukseen, siskojen viereen ja näin päättyi Helen siitosura. Onneksi kuitenkin Hele astutettiin, koska surusta huolimatta meille jäi myös jotain aivan ihanaa. Pullea poskinen kollipoika Hurja-Kaarlo, joka muuttaa asumaan siskoni luokse Lyyli-kisun kaveriksi ja jolle me nyt etsimme sopivaa tyttöystävää asustamaan meille Helen kaveriksi. Pakkoavioliitto toisin sanoen, mutta tuskin Kale pistää pahakseen. ;)


 
Paljon on siis tärkeitä muistoja, joista moni jäi vielä kertomatta. Monta pientä koiralastakin on saatettu maailmalle ja nyt on myös perhe Saaren aika jatkaa matkaa. Ensimmäinen näyttö pidettiin 13.2 ja kolmessa päivässä löytyi ostajat.

Tonttia etsimässä

Joskus kesällä 2012 kun tulin jälleen kerran iltamyöhällä tallilta kotiin, niin erehtyi Mikko vitsailemaan, että pitäisikö meillä olla sellainen koti missä hevoset voisivat asua pihassa. Kun kerran vaimo on aina tallilla, niin olisiko vaimo sitten aina kotona jos tallikin olisi kotona? Luonnollisesti pidin kovasti Mikon tavasta ajatella. Ehdoksi Mikko asetti kuitenkin, että talon pitäisi olla Meri-Porin suunnalla, eli Mikon lapsuuden maisemissa. Taisi Mikko kuvitella, etten suostuisi lähtemään Noormarkusta ikinä ja siksi heitti tuon ehtonsa. Mutta yyterissä maastoilleena sehän sopi paremmin kuin hyvin, siellähän on loistavat puitteet hevosteluun.

Tästä alkoi kuumeinen talojen katselu ja tuli siinä ajeltua kilometri jos toinenkin kun ajeltiin ympäri Poria sopivia taloja katsastaessa. Heti alussa huomattiin, että oli ollut melko utopistinen haave löytää Meri-Porista tarpeeksi hyväkuntoinen talo sopivalla sijainnilla. Sen verran talokuumetta oli kuitenkin jo siinä ehditty kehittämään, että laajennettiin etsinnät ympäri Poria ja Ulvilassakin tuli paria taloa käytyä katsomassa. Kuitenkin jossain takaraivossa jyskytti se ajatus, että kyllä sinne Meri-Poriin olisi mukava päästä ja kaikkea muuta voi talossa jälkikäteen muuttaa, mutta ei sitä sijaintia.

Mutta kun kärsivällisyys ei koskaan ole kuulunut varsinaisesti hyveisiini, keväällä 2013 aloitimme varovaisesti tutkailemaan myytäviä tontteja. Yksi kiinnostava tontti oli Porin yyterin Riitasarassa, mutta senkin myynti-ilmoitus ehti katoamaan siinä harkinnan vielä ollessa päällä. Mekö rakentajiksi? Eihän me olla rakennettu kuin hiekkakakkuja ja suurin aikuisiänkin rakennusprojekti on ollut kissan ulkoiluaitaus. Eli ei mitään Jorma Piisisiä kumpikaan. Mutta koska olen siunattu hyvillä puhelahjoilla ja hiukan hullulla päällä, aloin työkeikoilla höpöttelemään asiakkailleni tontinostosuunnitelmistamme. Kun kolme eri asiakastani oli kertoneet rakentaneensa itse hirsitalon ja vertasivat tätä lähinnä legotalojen kasaamiseen, niin aloin maalailemaan kotona Mikolle merituulen tuoksuisia mielikuvia omasta pienestä hirsipytingistä, jonka me omin pikku kätösin rakentaisimme juuri haluamallemme paikalle.

Alkusyksyllä 2013 minusta tuli siis tuttu ilmestys Porin Maanmittauslaitoksella, kun kävin selvittelemässä eri maa-alueiden omistajia yyterissä. Tyrmistys olikin sitten kova kun vastaukset olivat lähinnä UPM, Porin kaupunki, UPM, Porin kaupunki.... Yksi sopiva metsätila oli myytävänä yyterissä, mutta sinne ei Porin kaupunki näyttänyt vihreää valoa rakennussuunnitelmien suhteen. Sitkeästi jatkoimme etsintöjä ja seuraava kysymämme metsätila oli liian pieni ja kalliskin. Alkoi iskemään jo pieni epätoivo. Tähänkö haaveet tyssäisivät?

Syksyn mittaan oli Mikon kanssa pariin kertaan tullut pohdittua mitäköhän sille hiukan reilun hehtaarin tontille Riitasarassa mahtoi tapahtua. Menikö se kaupaksi vai otettiinko se vaan pois myynnistä? Mikko muisti välitysfirman jossa tontti oli ollut myynnissä, josta soittamalla selvisi että tontti ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjä lupasi selvitellä tontin tilanteen ja nyt oltiinkin jännän äärellä, oliko tämä meidän viimeinen mahdollisuus? Pari viikkoa kului, eikä välittäjästä kuulunut mitään. Jälleen kerran kärsivällisyyteni petti, ja pyysin Mikon soittamaan välittäjälle uudelleen. Ja kyllä, tontti olisi mahdollista saada takaisin myyntiin! Koko loppuvuosi menikin sitten siinä kun hierottiin tontista kauppaa ja haettiin kaupungilta tontille ennakkopäätös meidän rakennussuunnitelmiimme. Ennakkopäätöstä varten ei tarvinnut olla vielä mitään valmiita suunnitelmia. Riitti kun toimitimme Timo Uusitalolle ruutupaperille piirretyn hahmotelman rakennuksista, niiden koosta ja käyttötarkoituksesta. Suunnitelmamme käsiteltiin seuraavassa kaupunginghallituksen kokouksessa.

Olin etukäteen jännittänyt, miten hankalaa olisi saada hevostallia varten lupia. Mutta itseasiassa kävikin niin, että ilman hevostallisuunnitelmia olisimme saaneet hylätä koko rakennusprojektin. Tonttimme sijaitsee maa-ja metsätalousalueella ja ennakkopäätöstä haettaessa meille kerrottiin, että tälle tontille oli haettu ennenkin rakennuslupaa parikin kertaa, mutta lupia ei ollut myönnetty. MUTTA koska meillä oli suunnitelmissa myös hevostalli, kaupungilta kerrottiin että he näyttävät vihreää valoa hankkeelle. Mikä tsägä! Vihdoin jouluaaton aattona 2013 oli hinta saatu sovittua ja mahdolliset esteet eliminoitua. Kinkkujen ja laatikoiden paistuessa uunissa laitoimme me nimemme kauppakirjaan ja niin tarinamme omakotirakentajina alkoi.

Siitä se ajatus sitten lähti

Niin, mistäköhän kaikki oikein lähti? 

Siitä kun isä vei minut 7-vuotiaana ekalle ratsastustunnille ja putosin siihen oikeaksi ratsastajaksi tulemiseen vaaditut 100 kertaa heti ensimmäisellä kerralla ja aina kiipesin hiekkaa syljeskellen takaisin satulaan? Vai siitä kun vuokrasin 8-luokalla vuosia säästetyillä viikkorahoilla kesäloman ajaksi kaistapäisen ristetytysponin, jonka kanssa mursin käteni loman viimeisenä päivänä ja itkin verisesti kun poni vietiin takaisin kotiin? Vai siitä kun vihdoin 23-vuotiaana ostin sen ensimmäisen oman hevosen, maailman rakkaimman Oveluksen? Vai siitä kun 25-vuotiaana päätin hylätä insinöörin ammattini ja alkaa täysipäiväiseksi hevoshierojaksi?

No oli se hetki mikä tahansa, niin nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että tontti on ostettu yyteristä, hirsitalopaketti tilattu Kontiolta ja hevostallipaketteja tutkitaan kuumeisesti. Meistä tulee rakentajia!

Unelmia