Nyt sitten alkoi se paljon puhuttu paperisota, joka liittyy rakentamiseen. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka kaikkia kauhutarinoita olinkin kuullut, niin kyllä silti yllätyin mitä kaikkea tarvitsee selvitellä ennen kuin voi edes hakea rakennuslupia. Kaikki alkoi suunnittelutarveratkaisun hakemisella.
Koska tonttimme sijaitsee kaavoittamattomalla alueella, tarvitsi tontille ensin hakea suunnittelutarveratkaisu eli ent. poikkeuslupa. Tässä asiassa meitä neuvoi Porin kaupunkisuunnittelun kaavoitusinsinööri Timo Uusitalo.
Saimme hakemuslomakkeen, johon laitoimme tontille suunnitellut rakennukset ja niiden koot (neliöt reilusti yläkanttiin) ja samaan kaavakkeeseen kävimme myös hakemassa naapurin allekirjoituksen. Meidän tapauksessa suostumus tarvittiin vain yhdeltä henkilöltä, koska tontillamme on vain 2 rajanaapuria ja toinen niistä on Porin kaupunki. Kukkapuska ja kahvipaketti kainalossa siis kävin neuvottelemassa nimen paperiin.
Suunnittelutarveratkaisua varten tarvitaan myös virallinen karttaote, jonka kävin tilaamassa Porinasta. Sen sai ihan parissa päivässä. Lisäksi pääsuunnittelijamme teki meille asemakaavakuvan hakemusta varten.
Lainhuuto tontille saatiin ihan ennätysajassa. Lainhuutoa tontille haetaan Maanmittaustoimistosta. Normaalisti lainhuutoon menee aikaa noin 2-3kk, mutta liitimme mukaan kiirehtimispyynnön ja päätös tuli alle kuukaudessa. Ostajan on myös maksettava omatoimisesti maa-alueesta 4% varainsiirtoveroa, ennen kuin lainhuutoa voi hakea. Meillä tontin hinta oli 8500e, eli varainsiirtoveroa kertyi maksettavaksi 340 euroa.
Suunnittelutarveratkaisuun vaaditut dokumentit hintoineen:
-hakemuslomake, johon tulee rakennusten koot ja naapureiden kuuleminen
-Virallinen karttaote (30 euroa)
-Asemakuva tulostuksineen (230e)
-Lainhuuto (107e)
-Kauppakirjan kopio
Puoltava päätös tuli ja maksoimme vielä kaupungille 400e.
maanantai 24. helmikuuta 2014
perjantai 21. helmikuuta 2014
Kotia myymässä
Niinhän se menee, että jos haluaa saavuttaa jotain uutta, joutuu joskus myös luopumaan vanhasta. Pohdiskelin tänään tämän nykyisen talomme myymistä ja monia iloisia ja surullisiakin asioita mitä tässä talossa asumisen aikana on meille tapahtunut.
Me ostimme tämän talon minulle ihan tyypillisellä tavalla. Eli tammikuussa -08 meille heräsi ajatus, että josko vuokralla asumisen aika olisi ohi ja aloitettaisiin etsimään sopivaa rivariasuntoa. Tasan kaksi viikkoa myöhemmin tehtiin tarjous tästä omakotitalosta, koska tässä oli iso piha koirille.. Olen aina ollut nopeiden päätösten nainen, mutta eipä siitä taipumuksesta vielä mitään huonoa ole seurannut. Tarjous meni läpi ja maaliskuussa muutettiin Veräjänpieleen.
Kesällä -09 meillä elettiin jännää aikaa. Naimisiin mentäisiin 1.8 ja siihen liittyi paljon puuhastelua. En osannut epäillä mitään, kun Katriina tapansa mukaan ilmoitti tulevansa meille yökylään eräs kesäkuinen perjantai-ilta. Katriinalla oli siihen aikaan tapana yökyläillä meillä usein, joten en epäillyt mitään. Lauantai-aamulla heräsin aikaisin päästämään koiria ulos pissalle ja yön aikana meidän takaoveen oli ilmestynyt iso kyltti: Hei hei jos mä oisin sä mulla ois tänään POLTTARIT!!!!
Siskoni Hanne ja Katriina (jotka olivat myös kaasoni) olivat järjestäneet ihanien ystävieni kanssa minulle ihan mielettömän hauskan polttariviikonlopun. Sunnuntaina kun minut palautettiin takaisin kotiin pillitin hiukan olkkarin nojatuolissa, kun oli ollut niin kivaa ja nyt se olisi ohi. Noin kuukautta myöhemmin Mikko vietti pitkän viikonlopun omia polttareitaan ja eipä tainnut itku olla Mikollakaan kaukana, sen verran kovassa krapulassa sulhanen palautettiin kotiinsa.
Hauska muisto on jäänyt elävästi mieleen myös hääpäivältä. Meidät oli juuri vihitty Noormarkun kirkossa, ja me pakkauduttiin kirkon pihassa hääautoon ja siitä sitten ajettiin pokkana kotiin pissattamaan ja ruokkimaan koirat. Mahtoi olla naapureilla ihmettelemistä. Tämän jälkeen sullouduin satujen trinsessamekossani takaisin Jaguariin ja hurautettiin hääpaikalle vieraiden perässä. Juhlakansaa nauratti, kun kuulivat missä oltiin välissä käyty.
Yksi kiva muisto liittyy Mikon 25-vuotis synttäreihin. Mikko oli puhunut jonkin aikaa, että haluaisi ostaa rummut, mutta rahaa ei vaan tuntunut koskaan jäävän säästöön. Podin huonoa omatuntoa, koska minulla kuitenkin oli oma hevonen, joka söi kirjaimellisesti leijonan osan omista tuloistani. Päätin järkätä Mikolle yllätyssynttärit meillä ja yhdessä sukulaisten ja kavereiden kanssa kerättiin kolehti ja saatiin ostettua Mikolle rummut. Mikon perheen kanssa harhautimme Mikon mökille hommiin päiväksi ja Mikon tullessa kotiin autotallissa odotti yllätys. Odotettiin kavereiden kanssa hiiren hiljaa autotallissa, jonne rummut oli kasattu, ja Mikon avatessa oven kaikki huusivat kitarisat heiluen onnitteluja. Taisi tulla lusikallinen pöksyihin, sen verran oli onnistunut yllätys. Tai Mikko ainakin huusi kaikista kovimmin. Meillä on muutenkin vuosien aikana järjestetty kavereille useammat kekkerit ja on ihan mielettömästi hauskoja muistoja niistä.
Keväällä -10 olin saanut päähäni, että haluan kissan. Manguin ja ruinasin, rukoilin ja uhkailin. Mikko väitti sitkeästi olevansa allerginen kissoille. Yritin selittää, että se että ei pidä kissoista ei ole sama asia kuin olla allerginen niille. Kattipakkomielle takaraivossani jäin odottamaan oikeaa hetkeä. Se koitti melko pian. Mikko sanoi haluavansa ostaa meille toisen auton. Olin ensin ovelasti hanketta vastaan ja kun autokuumetta oli kertynyt siipalle se 38 ja rapiat, ehdotin diiliä. Mikko saisi ostaa meille toisen auton ja minä katin. Huhtikuussa meille muutti pikku-nissan, kotoisammin Nisu ja kesäkuussa maatiaiskisunpentu Tiuku. Tiuku oli ihan mieletön persoona. Koira kissan vaatteissa. Lisäksi Tiukulta puuttui vallan kyky pelätä mitään. Kaikki ventovieraat koiratkin mentiin heti tervehtimään häntä pystyssä. Pihkan kanssa niistä tuli heti erottamattomat ystävykset. Vuoden verran Tiuku oli meillä sisäkissana ja ulkoili vain valjaissa. Muistan hyvin kun eräänkin kerran katsoin tietokonehuoneen ikkunasta ulos ja siellä odotti varsin mielenkiintoinen näky. Katti kiikkui pihlajanoksassa valjaista jumissa varsin kiusaantuneen näköisenä juoksuaikaisten Juulin ja Pihkan astuessa vuoronperään toisiaan taustalla. Juuli ja Pihka ovat siis meidän koiratytöt ja Juuli on Pihkan äiti. Mahtaa naapureilla olla tylsää kun me täältä lähdetään. Tiukun lähestyessä vuoden ikää huomasin sen istuvan melkein kaiken aikaa ikkunalla tuijottamassa ulos. Päätin raskain mielin, että Tiuku saisi elää ulkokissan elämää, kun kerran maalta oli kotoisin ja muillakin naapureilla oli ulkokissoja. Sydän syrjällään meillä sitten huudeltiin seikkailunnälkäistä pikkukisua iltaisin sisälle. 2.10 Tiuku ei tullut enää kotiin.
Tiukun kohtalo selvisi meille seuraavana päivänä. Pelottoman luonteen omaava pikkukatti oli lähtenyt liian suureen seikkailuun ja oli Nesteen vieressä Parkanontien laidalla jäänyt auton alle. Surin Tiukun kohtaloa niin rankasti, että päätin seuraavaksi ottaa sisäkissan. Niin meille muutti Tiukun kissankokoista aukkoa täyttämään ragdoll kissa Hele-katti, jolle rakennettiinkin ulkoiluaitaus.
Huonoa tuuria on riittänyt myös Helen kanssa. Hele astutettiin kesällä -13 ja suureksi surukseni Hele synnytti täysiaikaisena kaksi kuollutta alikehittynyttä tyttöpentua, jotka hautasimme Helen aitaukseen. Hele astutettiin uudelleen ja 17.päivä joulukuuta Hele keisarileikattiin, koska synnytys ei edennyt normaalisti. Hele sai kaksi ihanaa kissanpentua. Pikkuruiselle tarmokkaalle tyttöpennulle annettiin nimeksi Hattara ja rauhalliselle pullealle pojalle Hurja-Kaarlo. Ikävä kyllä pentujen ollessa viikon ikäisiä,
jouluaaton aattona, tulimme kotiin iloisina onnistuneista tonttikaupoista ja löysimme pikkuisen Hattaran kuolleena pesästä. Hattara haudattiin myös Helen aitaukseen, siskojen viereen ja näin päättyi Helen siitosura. Onneksi kuitenkin Hele astutettiin, koska surusta huolimatta meille jäi myös jotain aivan ihanaa. Pullea poskinen kollipoika Hurja-Kaarlo, joka muuttaa asumaan siskoni luokse Lyyli-kisun kaveriksi ja jolle me nyt etsimme sopivaa tyttöystävää asustamaan meille Helen kaveriksi. Pakkoavioliitto toisin sanoen, mutta tuskin Kale pistää pahakseen. ;)
Paljon on siis tärkeitä muistoja, joista moni jäi vielä kertomatta. Monta pientä koiralastakin on saatettu maailmalle ja nyt on myös perhe Saaren aika jatkaa matkaa. Ensimmäinen näyttö pidettiin 13.2 ja kolmessa päivässä löytyi ostajat.
Me ostimme tämän talon minulle ihan tyypillisellä tavalla. Eli tammikuussa -08 meille heräsi ajatus, että josko vuokralla asumisen aika olisi ohi ja aloitettaisiin etsimään sopivaa rivariasuntoa. Tasan kaksi viikkoa myöhemmin tehtiin tarjous tästä omakotitalosta, koska tässä oli iso piha koirille.. Olen aina ollut nopeiden päätösten nainen, mutta eipä siitä taipumuksesta vielä mitään huonoa ole seurannut. Tarjous meni läpi ja maaliskuussa muutettiin Veräjänpieleen.
 |
| "RENKAAT VAIHDETTU" |
Yksi kiva muisto liittyy Mikon 25-vuotis synttäreihin. Mikko oli puhunut jonkin aikaa, että haluaisi ostaa rummut, mutta rahaa ei vaan tuntunut koskaan jäävän säästöön. Podin huonoa omatuntoa, koska minulla kuitenkin oli oma hevonen, joka söi kirjaimellisesti leijonan osan omista tuloistani. Päätin järkätä Mikolle yllätyssynttärit meillä ja yhdessä sukulaisten ja kavereiden kanssa kerättiin kolehti ja saatiin ostettua Mikolle rummut. Mikon perheen kanssa harhautimme Mikon mökille hommiin päiväksi ja Mikon tullessa kotiin autotallissa odotti yllätys. Odotettiin kavereiden kanssa hiiren hiljaa autotallissa, jonne rummut oli kasattu, ja Mikon avatessa oven kaikki huusivat kitarisat heiluen onnitteluja. Taisi tulla lusikallinen pöksyihin, sen verran oli onnistunut yllätys. Tai Mikko ainakin huusi kaikista kovimmin. Meillä on muutenkin vuosien aikana järjestetty kavereille useammat kekkerit ja on ihan mielettömästi hauskoja muistoja niistä.
Tiukun kohtalo selvisi meille seuraavana päivänä. Pelottoman luonteen omaava pikkukatti oli lähtenyt liian suureen seikkailuun ja oli Nesteen vieressä Parkanontien laidalla jäänyt auton alle. Surin Tiukun kohtaloa niin rankasti, että päätin seuraavaksi ottaa sisäkissan. Niin meille muutti Tiukun kissankokoista aukkoa täyttämään ragdoll kissa Hele-katti, jolle rakennettiinkin ulkoiluaitaus.
Huonoa tuuria on riittänyt myös Helen kanssa. Hele astutettiin kesällä -13 ja suureksi surukseni Hele synnytti täysiaikaisena kaksi kuollutta alikehittynyttä tyttöpentua, jotka hautasimme Helen aitaukseen. Hele astutettiin uudelleen ja 17.päivä joulukuuta Hele keisarileikattiin, koska synnytys ei edennyt normaalisti. Hele sai kaksi ihanaa kissanpentua. Pikkuruiselle tarmokkaalle tyttöpennulle annettiin nimeksi Hattara ja rauhalliselle pullealle pojalle Hurja-Kaarlo. Ikävä kyllä pentujen ollessa viikon ikäisiä,jouluaaton aattona, tulimme kotiin iloisina onnistuneista tonttikaupoista ja löysimme pikkuisen Hattaran kuolleena pesästä. Hattara haudattiin myös Helen aitaukseen, siskojen viereen ja näin päättyi Helen siitosura. Onneksi kuitenkin Hele astutettiin, koska surusta huolimatta meille jäi myös jotain aivan ihanaa. Pullea poskinen kollipoika Hurja-Kaarlo, joka muuttaa asumaan siskoni luokse Lyyli-kisun kaveriksi ja jolle me nyt etsimme sopivaa tyttöystävää asustamaan meille Helen kaveriksi. Pakkoavioliitto toisin sanoen, mutta tuskin Kale pistää pahakseen. ;)
Paljon on siis tärkeitä muistoja, joista moni jäi vielä kertomatta. Monta pientä koiralastakin on saatettu maailmalle ja nyt on myös perhe Saaren aika jatkaa matkaa. Ensimmäinen näyttö pidettiin 13.2 ja kolmessa päivässä löytyi ostajat.
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Tonttia etsimässä
Joskus kesällä 2012 kun tulin jälleen kerran iltamyöhällä tallilta kotiin, niin erehtyi Mikko vitsailemaan, että pitäisikö meillä olla sellainen koti missä hevoset voisivat asua pihassa. Kun kerran vaimo on aina tallilla, niin olisiko vaimo sitten aina kotona jos tallikin olisi kotona? Luonnollisesti pidin kovasti Mikon tavasta ajatella. Ehdoksi Mikko asetti kuitenkin, että talon pitäisi olla Meri-Porin suunnalla, eli Mikon lapsuuden maisemissa. Taisi Mikko kuvitella, etten suostuisi lähtemään Noormarkusta ikinä ja siksi heitti tuon ehtonsa. Mutta yyterissä maastoilleena sehän sopi paremmin kuin hyvin, siellähän on loistavat puitteet hevosteluun.
Tästä alkoi kuumeinen talojen katselu ja tuli siinä ajeltua kilometri jos toinenkin kun ajeltiin ympäri Poria sopivia taloja katsastaessa. Heti alussa huomattiin, että oli ollut melko utopistinen haave löytää Meri-Porista tarpeeksi hyväkuntoinen talo sopivalla sijainnilla. Sen verran talokuumetta oli kuitenkin jo siinä ehditty kehittämään, että laajennettiin etsinnät ympäri Poria ja Ulvilassakin tuli paria taloa käytyä katsomassa. Kuitenkin jossain takaraivossa jyskytti se ajatus, että kyllä sinne Meri-Poriin olisi mukava päästä ja kaikkea muuta voi talossa jälkikäteen muuttaa, mutta ei sitä sijaintia.
Mutta kun kärsivällisyys ei koskaan ole kuulunut varsinaisesti hyveisiini, keväällä 2013 aloitimme varovaisesti tutkailemaan myytäviä tontteja. Yksi kiinnostava tontti oli Porin yyterin Riitasarassa, mutta senkin myynti-ilmoitus ehti katoamaan siinä harkinnan vielä ollessa päällä. Mekö rakentajiksi? Eihän me olla rakennettu kuin hiekkakakkuja ja suurin aikuisiänkin rakennusprojekti on ollut kissan ulkoiluaitaus. Eli ei mitään Jorma Piisisiä kumpikaan. Mutta koska olen siunattu hyvillä puhelahjoilla ja hiukan hullulla päällä, aloin työkeikoilla höpöttelemään asiakkailleni tontinostosuunnitelmistamme. Kun kolme eri asiakastani oli kertoneet rakentaneensa itse hirsitalon ja vertasivat tätä lähinnä legotalojen kasaamiseen, niin aloin maalailemaan kotona Mikolle merituulen tuoksuisia mielikuvia omasta pienestä hirsipytingistä, jonka me omin pikku kätösin rakentaisimme juuri haluamallemme paikalle.
Alkusyksyllä 2013 minusta tuli siis tuttu ilmestys Porin Maanmittauslaitoksella, kun kävin selvittelemässä eri maa-alueiden omistajia yyterissä. Tyrmistys olikin sitten kova kun vastaukset olivat lähinnä UPM, Porin kaupunki, UPM, Porin kaupunki.... Yksi sopiva metsätila oli myytävänä yyterissä, mutta sinne ei Porin kaupunki näyttänyt vihreää valoa rakennussuunnitelmien suhteen. Sitkeästi jatkoimme etsintöjä ja seuraava kysymämme metsätila oli liian pieni ja kalliskin. Alkoi iskemään jo pieni epätoivo. Tähänkö haaveet tyssäisivät?
Syksyn mittaan oli Mikon kanssa pariin kertaan tullut pohdittua mitäköhän sille hiukan reilun hehtaarin tontille Riitasarassa mahtoi tapahtua. Menikö se kaupaksi vai otettiinko se vaan pois myynnistä? Mikko muisti välitysfirman jossa tontti oli ollut myynnissä, josta soittamalla selvisi että tontti ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjä lupasi selvitellä tontin tilanteen ja nyt oltiinkin jännän äärellä, oliko tämä meidän viimeinen mahdollisuus? Pari viikkoa kului, eikä välittäjästä kuulunut mitään. Jälleen kerran kärsivällisyyteni petti, ja pyysin Mikon soittamaan välittäjälle uudelleen. Ja kyllä, tontti olisi mahdollista saada takaisin myyntiin! Koko loppuvuosi menikin sitten siinä kun hierottiin tontista kauppaa ja haettiin kaupungilta tontille ennakkopäätös meidän rakennussuunnitelmiimme. Ennakkopäätöstä varten ei tarvinnut olla vielä mitään valmiita suunnitelmia. Riitti kun toimitimme Timo Uusitalolle ruutupaperille piirretyn hahmotelman rakennuksista, niiden koosta ja käyttötarkoituksesta. Suunnitelmamme käsiteltiin seuraavassa kaupunginghallituksen kokouksessa.
Olin etukäteen jännittänyt, miten hankalaa olisi saada hevostallia varten lupia. Mutta itseasiassa kävikin niin, että ilman hevostallisuunnitelmia olisimme saaneet hylätä koko rakennusprojektin. Tonttimme sijaitsee maa-ja metsätalousalueella ja ennakkopäätöstä haettaessa meille kerrottiin, että tälle tontille oli haettu ennenkin rakennuslupaa parikin kertaa, mutta lupia ei ollut myönnetty. MUTTA koska meillä oli suunnitelmissa myös hevostalli, kaupungilta kerrottiin että he näyttävät vihreää valoa hankkeelle. Mikä tsägä! Vihdoin jouluaaton aattona 2013 oli hinta saatu sovittua ja mahdolliset esteet eliminoitua. Kinkkujen ja laatikoiden paistuessa uunissa laitoimme me nimemme kauppakirjaan ja niin tarinamme omakotirakentajina alkoi.
Tästä alkoi kuumeinen talojen katselu ja tuli siinä ajeltua kilometri jos toinenkin kun ajeltiin ympäri Poria sopivia taloja katsastaessa. Heti alussa huomattiin, että oli ollut melko utopistinen haave löytää Meri-Porista tarpeeksi hyväkuntoinen talo sopivalla sijainnilla. Sen verran talokuumetta oli kuitenkin jo siinä ehditty kehittämään, että laajennettiin etsinnät ympäri Poria ja Ulvilassakin tuli paria taloa käytyä katsomassa. Kuitenkin jossain takaraivossa jyskytti se ajatus, että kyllä sinne Meri-Poriin olisi mukava päästä ja kaikkea muuta voi talossa jälkikäteen muuttaa, mutta ei sitä sijaintia.
Mutta kun kärsivällisyys ei koskaan ole kuulunut varsinaisesti hyveisiini, keväällä 2013 aloitimme varovaisesti tutkailemaan myytäviä tontteja. Yksi kiinnostava tontti oli Porin yyterin Riitasarassa, mutta senkin myynti-ilmoitus ehti katoamaan siinä harkinnan vielä ollessa päällä. Mekö rakentajiksi? Eihän me olla rakennettu kuin hiekkakakkuja ja suurin aikuisiänkin rakennusprojekti on ollut kissan ulkoiluaitaus. Eli ei mitään Jorma Piisisiä kumpikaan. Mutta koska olen siunattu hyvillä puhelahjoilla ja hiukan hullulla päällä, aloin työkeikoilla höpöttelemään asiakkailleni tontinostosuunnitelmistamme. Kun kolme eri asiakastani oli kertoneet rakentaneensa itse hirsitalon ja vertasivat tätä lähinnä legotalojen kasaamiseen, niin aloin maalailemaan kotona Mikolle merituulen tuoksuisia mielikuvia omasta pienestä hirsipytingistä, jonka me omin pikku kätösin rakentaisimme juuri haluamallemme paikalle.
Alkusyksyllä 2013 minusta tuli siis tuttu ilmestys Porin Maanmittauslaitoksella, kun kävin selvittelemässä eri maa-alueiden omistajia yyterissä. Tyrmistys olikin sitten kova kun vastaukset olivat lähinnä UPM, Porin kaupunki, UPM, Porin kaupunki.... Yksi sopiva metsätila oli myytävänä yyterissä, mutta sinne ei Porin kaupunki näyttänyt vihreää valoa rakennussuunnitelmien suhteen. Sitkeästi jatkoimme etsintöjä ja seuraava kysymämme metsätila oli liian pieni ja kalliskin. Alkoi iskemään jo pieni epätoivo. Tähänkö haaveet tyssäisivät?
Syksyn mittaan oli Mikon kanssa pariin kertaan tullut pohdittua mitäköhän sille hiukan reilun hehtaarin tontille Riitasarassa mahtoi tapahtua. Menikö se kaupaksi vai otettiinko se vaan pois myynnistä? Mikko muisti välitysfirman jossa tontti oli ollut myynnissä, josta soittamalla selvisi että tontti ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjä lupasi selvitellä tontin tilanteen ja nyt oltiinkin jännän äärellä, oliko tämä meidän viimeinen mahdollisuus? Pari viikkoa kului, eikä välittäjästä kuulunut mitään. Jälleen kerran kärsivällisyyteni petti, ja pyysin Mikon soittamaan välittäjälle uudelleen. Ja kyllä, tontti olisi mahdollista saada takaisin myyntiin! Koko loppuvuosi menikin sitten siinä kun hierottiin tontista kauppaa ja haettiin kaupungilta tontille ennakkopäätös meidän rakennussuunnitelmiimme. Ennakkopäätöstä varten ei tarvinnut olla vielä mitään valmiita suunnitelmia. Riitti kun toimitimme Timo Uusitalolle ruutupaperille piirretyn hahmotelman rakennuksista, niiden koosta ja käyttötarkoituksesta. Suunnitelmamme käsiteltiin seuraavassa kaupunginghallituksen kokouksessa.
Olin etukäteen jännittänyt, miten hankalaa olisi saada hevostallia varten lupia. Mutta itseasiassa kävikin niin, että ilman hevostallisuunnitelmia olisimme saaneet hylätä koko rakennusprojektin. Tonttimme sijaitsee maa-ja metsätalousalueella ja ennakkopäätöstä haettaessa meille kerrottiin, että tälle tontille oli haettu ennenkin rakennuslupaa parikin kertaa, mutta lupia ei ollut myönnetty. MUTTA koska meillä oli suunnitelmissa myös hevostalli, kaupungilta kerrottiin että he näyttävät vihreää valoa hankkeelle. Mikä tsägä! Vihdoin jouluaaton aattona 2013 oli hinta saatu sovittua ja mahdolliset esteet eliminoitua. Kinkkujen ja laatikoiden paistuessa uunissa laitoimme me nimemme kauppakirjaan ja niin tarinamme omakotirakentajina alkoi.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Siitä se ajatus sitten lähti
Niin, mistäköhän kaikki oikein lähti?
Siitä kun isä vei minut 7-vuotiaana ekalle ratsastustunnille ja putosin siihen oikeaksi ratsastajaksi tulemiseen vaaditut 100 kertaa heti ensimmäisellä kerralla ja aina kiipesin hiekkaa syljeskellen takaisin satulaan? Vai siitä kun vuokrasin 8-luokalla vuosia säästetyillä viikkorahoilla kesäloman ajaksi kaistapäisen ristetytysponin, jonka kanssa mursin käteni loman viimeisenä päivänä ja itkin verisesti kun poni vietiin takaisin kotiin? Vai siitä kun vihdoin 23-vuotiaana ostin sen ensimmäisen oman hevosen, maailman rakkaimman Oveluksen? Vai siitä kun 25-vuotiaana päätin hylätä insinöörin ammattini ja alkaa täysipäiväiseksi hevoshierojaksi?
No oli se hetki mikä tahansa, niin nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että tontti on ostettu yyteristä, hirsitalopaketti tilattu Kontiolta ja hevostallipaketteja tutkitaan kuumeisesti. Meistä tulee rakentajia!
Siitä kun isä vei minut 7-vuotiaana ekalle ratsastustunnille ja putosin siihen oikeaksi ratsastajaksi tulemiseen vaaditut 100 kertaa heti ensimmäisellä kerralla ja aina kiipesin hiekkaa syljeskellen takaisin satulaan? Vai siitä kun vuokrasin 8-luokalla vuosia säästetyillä viikkorahoilla kesäloman ajaksi kaistapäisen ristetytysponin, jonka kanssa mursin käteni loman viimeisenä päivänä ja itkin verisesti kun poni vietiin takaisin kotiin? Vai siitä kun vihdoin 23-vuotiaana ostin sen ensimmäisen oman hevosen, maailman rakkaimman Oveluksen? Vai siitä kun 25-vuotiaana päätin hylätä insinöörin ammattini ja alkaa täysipäiväiseksi hevoshierojaksi?
No oli se hetki mikä tahansa, niin nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että tontti on ostettu yyteristä, hirsitalopaketti tilattu Kontiolta ja hevostallipaketteja tutkitaan kuumeisesti. Meistä tulee rakentajia!
Unelmia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)