Eniten kukittaa kaikki

Pakko varmaan tästäkin aiheesta on joku sananen kirjoittaa, koska kuitenkin tämä tunnetila tuntuu olevan enemmän tai vähemmän jatkuvasti osana meidän ja varmaan muidenkin raksaprojekteja. Nimittäin vitutus. Ketutus, kyrsiintyminen, kyrpiintyminen, päreiden palaminen, hattuuntuminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Varmaan tälläiseen blogiin kuuluisi kirjoittaa pelkkiä ruusunpunaisia, nallekarkin tuoksuisia ja vaahtokarkin värisiä ihkuja onnellisuustekstejä siitä, kuinka ihanaa on kun saa rakentaa unelmaansa. Mutta koska olen päättänyt alun alkaenkin, että kirjoitan tätä blogia ensisijaisesti itselleni, niin talletan nyt myös tämän tajunnanräjäyttävän tunnetilan tänne bittihelvettiin, jotta jatkossa muistaisin miksi ei kannata rakentaa yhtään mitään. Jotta tästä tekstistä tulisi edes jollain tavalla julkaisukelpoinen, niin käytän tästä kokonaisvaltaisesta, sielua korventavasta tunnetilasta sanaa kukkiintuminen.

Koko aikaisemman elämäni aikana minua ei ole edes yhteensä kukittanut yhtä paljon kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Ensimmäisen kerran minua taisi kukittaa ihan huolella viime syksynä, kun soiteltiin koko syksy tontin välittäjälle, joka lupasi aina palata parin päivän sisällä asiaan, ja joka kerta meni viikko tai kaksi, kunnes itse päätettiin soittaa ja kysyä miten hommat etenee. Eikä ne edennyt mihinkään. Seuraava kukituksen aihe oli tontin kaupan toteutuminen, joka viivästyi syystä että toisen myyjän osuus meni suoraan eräälle nimeltämainitsemattomalle virastolle, jonka esimiestäti lupasi puhelimessa palata meidän asiaan, kunhan on käynyt ensin lounaalla. Lounas kestikin sitten kaksi viikkoa, jona aikana sekä välittäjä että me Mikon kanssa pommitettiin puhelimella tätä kyseistä lafkaa ja jätettiin esimiestätille soittopyyntöjä alaistensa kautta. Loppujen lopuksi täti vastasi ja sovittiin että kauppa toteutuu viikon päästä maanantaina. Vielä perjantai-iltapäivällä emme tienneet mihin aikaan maanantaina kauppa tehdään ja toteutuuko se edes. Kyllä kukitti koko viikonlopun.

Seuraavaksi keskivaikean kukituksen aihe oli suunnittelutarveratkaisun käsittelyn odottaminen. Ajaksi arvioitiin noin neljä viikkoa. Kun kuukausi oli kulunut, soitin kaupungille ja kuulin että paperit makaa edelleen pöydällä ja käsitellään ehkä kahden viikon kuluttua. Kun hiukan avauduin meidän projektin tiukasta aikataulusta (josta olin aiemminkin useampaan otteeseen informoinut), kävikin niin että paperit otettiin käsittelyyn heti seuraavana maanantaina ja lupa tuli.

Merkittävästi kukkiintumiskäyrääni nosti myös rakennuslupien odottelu ja niiden viivästyminen meistä riippumattomista syistä. Muutaman hoputuspuhelun jälkeen kiltit raksavalvonnan tätit löi meille leimat lappuihin viimeisenä mahdollisena päivänä, jolloin meidän piti ilmoittaa Kontiolle, että ollaanko saatu luvat vai ei. Muuten hirsien toimitus olisi siirtynyt kesäkuun puolestavälistä loppukesään. Näihin aikoihin yksi asiakkaani kehotti tekemään netissä stressitasoa mittaavan testin. Sain testistä 61 pistettä. 63 pisteessä luki vain että "Et selviä enää yksin. Ota yhteys lääkäriin." Olin siis vain 2 pisteen päässä kroonisesta kukituksesta ja totaalisesta purnautista. Tässä vaiheessa päätin hiukan löysätä ponnaria.

Valtaisimman kukinnan otsaani on kyllä ehdottomasti kasvattanut useat väärinkäsitykset eri suunnittelutahojen kanssa. Mutta niistä en viitsi alkaa täällä sen enempää avautumaan. Mainittakoon nyt sen verran kuitenkin, että esimerkiksi asemakaavakuvat on piirretty ja tulostettu 2 kertaa uusiksi ja lvi-suunnitelmat 4 kertaa. Näistä tulostuksista kertyi meille useampi satanen lisälaskua, jokunen harmaa hius ja verenpaineen radikaali nousu hetkittäin.

Tällä hetkellä eniten kukkiintumista aiheuttaa meille suositellut ja suunnitellut jätevesisuunnitelmat, joiden piti maksaa reilu 5000e. Eka tarjous mikä saatiin oli 15000e. Että sellainen kiva pikku hinnanero teorian ja käytännön välillä. Ja tuo 15000e muodostui siis pelkistä materiaaleista, eikä sisällä mitään töitä. Nyt alkoi armoton kilpailutus lvi-toimittajien välillä ja toivon mukaan saadaan jostain joku järkevä tarjous. Kuitenkin todellisuudessa jätevesijärjestelmät tulee kustantamaan varmaankin noin 10000e plus asennustyöt. Lisäksi joudutaan maksamaan kaivinkone uudestaan tontille kaivamaan järjestelmät maahan.

Tänään megalomaanisen kukituksen aiheutti sähkökaapelin kaivaminen tontille. Asemakaavakuvasta mitattiin matka sähkötolpalta autotallin nurkalle, jonne sähkökaappi kiinnitetään, ja matkaa oli asemakaavan mukaan 68 metriä. Ostettiin sähkökaapelia 85 metriä, että varmasti riittää. Asennusvaiheessa selvisi, että kaapeli jää ainakin 10 metriä vajaaksi. Nyt sitten joudutaan maksamaan lisäosasta ja asennuksesta.

Yksi selkeä kukitusta aiheuttava elementti on myös ollut kaikki kukkapää-besserwisserit, jotka joko maalailevat jatkuvasti piruja seinille tulevista rakennusvaiheista ja niiden hankaluudesta, kustannuksista tai meidän osaamattomuudesta. Tai vaihtoehtoisesti jälkiviisaana kukkamaisesti kommentoivat päin kukkia mennyttä toteutusta. Ehdin keväällä monena aamuna herätä sängystä (laina-, ei oma, koska ollaan edelleen muiden nurkissa pyöriviä siipeilijöitä) päälimmäisenä tunteena silkka jättimäinen kukitus. Kunnes muistin polttareista saadun aarteeni, jota olen jo vuosia vaalinut. Nimittäin Nakkilalaisen Pub Maailmanlopun omistajalta saadun t-paidan, jolla on käsittämätön sielua hoitava vaikutus. Niin tuhannen monta kertaa olen illalla jättikukka otsassa vetäissyt tämän paidan päälleni, ja aamulla ihmetyksekseni huomannut unohtaneeni syyn, miksi illalla edes kukitti niin kukasti.

Tulipas vuodatettua kiitettävästi tästä lähellä sydäntäni olevasta aiheesta. Suurimman osan hereilläoloajastani olen nykyään enemmän tai vähemmän tämän tunnetilan vallassa. Mikko kysyi tänään, että milloin minusta on tullut tälläinen raivohullu. Ajattelin mielessäni että silloin kun sua tehtiin. Onneksi Mikolla on paljon paremmat hermot kuin mulla, muuten tästä ei tulisi yhtään hevonkukkaakaan. Toivottavasti jatkossa asiat sujuisivat edes hieman helpommin ja voisin mennä useammin nukkumaan ihan tavallinen pyjamapaita päällä. Tässä projektissa on ollut monta muutakin kukitusta aiheuttavaa muuttujaa, mutta jätän ne nyt tämän blogin ulkopuolelle. Ilmeisesti se on ihan totta, mitä monet rakentajat sanovat; toisella kerralla osaisin jo paremmin.

 

Balsamia haavoilleni

Muutoksia suunnitelmissa

Kevät etenee ihan hirvittävää vauhtia. Pääsiäinen ja vappukin oli ja meni, nurmikko vihertää ja koivut on jo hiirenkorvalla. Viime bloggauksessa kirjoitin rakennuslupien odottelusta. Tehtiin talvella tilaussopimus Kontion kanssa hirsitalopaketista. Tilaukseen laitettiin ehdoksi, että rakennuslupien pitäisi tulla 18.4 mennessä ja tällä aikataululla hirret tuodaan meille tontille 18.6. Tilaamisen yhteydessä Kontiolle piti maksaa 700e tilausmaksu.

Meillä oli siis koko kevään todella tiukka aikataulu lupa-asioiden suhteen. Virastot on yleensä hitaita laitoksia ja päätöksiä voi joutua odottamaan kuukausikaupalla. Meitä onneksi lykästi ja saatiin Kontiolta ruinattua uudeksi takarajaksi 25.4, kun alkoi uhkaavasti näyttää siltä että rakennuslupien käsittelyssä menee toivottua kauemmin. Koko pääsiäinen meni siis jännittäessä, mutta perjantaina 25.4 tuli soitto rakennusvalvonnasta ja sieltä infottiin lupa-asioiden olevan kunnossa. Mikä helpotus! Tiukille meni, mutta ehtipä lupa tulla ja Kontiolle iloinen puhelu ehdon poistumisesta. Rakennuslupien käsittelyssä meni kaikenkaikkiaan 6 viikkoa.

Mutta tosiaan, koska keväällä oli niin älytön kiire saada luvat eteenpäin ja rakennusvalvontaan, tuli tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Ensin huomattiin että PILP eli poistoilmalämpöpumppu ei kuitenkaan ole meille se järkevin lämmitysjärjestelmä. Päädyttiin maalämpöön, koska alkuinvestoinnista huolimatta se maksaa itsensä takaisin ajan kanssa ja on käytännössä helppo ja kohtuullisen huoleton lämmitysjärjestelmä. Nyt ollaan kilpailutettu pumppu- ja porausurakkafirmoja, mutta päätöstä ei olla vielä tehty mistä pumppu otetaan. Maalämpöfoorumi on erittäin hyvä paikka kysyä ja kerätä tietoa maalämpöpumpuista, porakaivoista ja muista maalämpöön liittyvistä asioista. Maalämpö vaatii kaupungilta toimenpideluvan ja sitä lähdettiinkin heti hakemaan virallisen rakennusluvan tultua. Kirjoitan lisää tästä aiheesta, kun ollaan päätetty millainen pumppu otetaan ja mistä.

Myös rakennusten sijainti tontilla oli alkanut arveluttamaan meitä. Pääsiäisenä otettiin tavoitteeksi yhtenä aurinkoisena päivänä käydä tontilla katsomassa muutaman tunnin välein, mistä suunnasta aurinko paistaa mihinkin aikaan päivästä. Harmistus oli suuri, kun huomattiin että puut varjostivat sittenkin odotettua enemmän juuri sitä kohtaa tontista, mihin oli tarkoitus tulla meidän takapiha. Talon piha on viistosti etelä-länsisuuntaan, niin että aurinko paistaisi mahdollisimman ison osan päivästä ja etenkin illasta pihaan. Tehtiin päätös, että siirretään taloa 20 metriä keskemmälle tonttia ja vielä koko settiä, eli taloa, autotallia ja hevostallia 15 metriä kohti tontin itälaitaa. Näin saatiin talo lähes keskelle tonttia aurinkoisempaan paikkaan ja rakentajille huomattavasti aurinkoisemmat ilmeet. Enempää emme voineet siirtää hevostallia kohti tontin oikeaa reunaa, koska tilaa täytyy jättää riittävästi ratsastuskenttää ja hiekkatarhoja varten. Muutosten vuoksi pääsuunnittelija piirsi meille uuden asemakaavakuvan ja LVI-suunnittelija tekee uudet kartat vesi-ja viemäriputkia varten. Ja taas palaa euroja kiitettävästi... Mutta ei voi soimata itseään liikaa, koska ensimmäistä kertaa tässä ollaan rakentamassa ja yllätyksiä varmaan tulee kaikissa rakennusprojekteissa vastaan. Onneksi mitään ei vielä oltu ehditty aloittamaan, joten tässä vaiheessa on kohtuu helppo tehdä muutoksia.

Pohjatöitä tontilla olisi tarkoitus aloittaa tekemään viimeistään toukokuun puolessavälissä. Risusavottaan ollaan menossa ensi viikonloppuna. Tuntuu hyvältä päästä konkreettisesti tekemään jotain tontilla.

Kävin eilen koirien kanssa lenkillä tulevissa ratsastusmaastoissa. Vaikka koko talven ja kevään on ollut ihan älytön stressi ja kiire, niin siellä metsän siimeksessä hiekkapolkuja tallustellessa tuli fiilis, että on tämä silti ollut kaiken vaivan arvoista.

Ei se ihan vielä valmis ole :)

Tie tulee näille paikkeille. Talo ja autotalli kuvan oikealle puolelle ja heppatalli vasemmalle.

Puolen kilometrin päässä meiltä on pikkuinen veneenlaskupaikka, mistä pääsee uomaa pitkin merelle.

Tulevia lenkki-ja ratsastusreittejä haistelemassa. Tätä reittiä pitkin pääsee mm. Yyterin Ratsastuskeskukseen.