perjantai 28. maaliskuuta 2014

Muuttohommia, perustusten suunnittelua ja lämmitysvaihtoehtojen pähkäilyä

Nyt on ollut bloggailut hiukan tauolla muuttokiireiden vuoksi. Nykyisen talon pitäisi olla tyhjä ja putsi huomiseen iltaan mennessä. Onneksi ollaan saatu jo valtaosa kamoista viljeltyä pitkin Satakuntaa. Meillä ei nimittäin ole vielä mitään väliaikaisasuntoa rakentamisen ajaksi. Tai tiedossa on yksi ok-talo Meri-Porista, mutta sen kohtalo selviää vasta pääsiäisen aikoihin. Eli nyt ollaan sitten kuukauden verran porukoilla evakkolaisina koirinemme ja kissoinemme. Käytiin Pihlavassa katsomassa muutamaa kerrostaloasuntoa, mutta ei niistä sen enempää...

Mikon vanhemmat saavat kunnian majoittaa meidän köörin aina viikonloppuisin ja arkisin kutsuu mun vanhempien pihamökki aka Kutukämppä. Siksi tälläinen järjestely, kun mun vanhemmilta on lyhyt matka Mikon suhailla töihin ja mun tallille. Kutukämppä on vaan niin pieni mökkerö, että viikonloppuisin painellaan pitämään seniori-Saarien kämppää pystyssä Enäjärvelle, kun Mikon vanhemmat on mökkeilemässä. Näin kaikki onnekkaat osapuolet saavat nauttia meidän viehättävästä seurasta, mun haisevista tallivaatteista ja karvanlähtöisistä elukoista tasapuolisesti.. Helelläkin alkoi eilen sopivasti kiima, eli päästään tekemään näyttävä (ja kuuluva) sisääntulo.

Hele-raukka tosin joutuu aprillipäivän kunniaksi steriloitavaksi, ettei meidän sijaisvanhemmat ihan kyrsiinny alivuokralaisiinsa. Ja jos kaikki menee hyvin, pääsiäisen tienoilla meille muuttaa kisunpentu Hertta Helen kaveriksi. Hertta on myös ragdoll-rotuinen ja mahdollisesti myös Helen pojan Hurja-Kaarlon tuleva morsein. H-K on muuten sopeutunut hienosti uuteen kotiinsa ja onkin jo hurmannut sekä Lyyli-kisun että Katriina-emännän leikkisällä ja rohkealla luonteellaan. Jotta hyvät välit äitiin ja meidän koiriin säilyisivät, ollaan päätetty kyläilyttää Hurja-Kaarloa meillä kerran viikossa leikkimässä Helen kanssa.

Tällä hetkellä rakennusasiat on sillä mallilla, että viralliset rakennuslupahakemukset jätettiin pari viikkoa sitten ja niihin luvattiin 4-6 viikon käsittelyaika. Kontion kanssa ollaan alustavasti sovittu, että hirret tulee tontille 18.6 tienoilla, mutta tämä meidän tulisi vielä vahvistaa 25.4 mennessä. Eli pientä painetta pidetään raksaviraston suuntaan, että luvat tulisi ennen tuota päivää. Ainakin sinne meidän lippusiin ja lappusiin laitettiin toivomus, että luvat olisi kunnossa 18.4 mennessä. Kädet onkin kyynärpäitä myöten ristissä että lupahommat skulaa jouheasti!

Käytiin viime viikonloppuna Porissa Rakennus- ja LVI- messuilla. Tulikin kalliit messut, kun mentäessä oltiin vakaasti päätetty valita meille lämmityssysteemiksi poistoilmalämpöpumppu (hinta 5000-7000e), mutta lähtiessä oltiinkin käännytty kuitenkin maalämmön puoleen (hinta 15 000-20 000e). 100% päätöstä ei vielä olla tehty, mutta paljon ollaan nyt pyydetty tarjouksia maalämpöfirmoilta. Maalämmön plussia on vaivattomuus, taloudellisuus ja se että heppatalli saadaan liitettyä samaan lämmityssysteemiin. Miinuksena kova hankintahinta. Lämmitettäviä neliöitä meillä on talossa n.110 ja tallissa n.30 (työhuone + varustehuone). Palaan tähän lämmitysasiaan myöhemmin, kunhan ollaan saatu joku päätös aikaiseksi. Nyt takaisin pakkailun pariin --->