lauantai 3. tammikuuta 2015

Mielensäpahoittaja

Täällä ollaan "taas".

Se on valmis!!!
Viiitsi vitsi vitsi, ei lähelläkään!
Mutta ulkoisesti muistuttaa jo hämmästyttävän paljon
ihmisen asumusta



Pitäisi varmaan pikkaisen päivittää tätä blogia, jos viimeksi olen kirjoittanut silloin kun perustukset oli valmiina. Ollaan me jumalan kiitos hiukan edistytty niistä ajoista. Tai no, ollaan ja ollaan. Helvetisti tehdään koko ajan ja visa vinkuu, mutta missään se ei kyllä näy.

Tässä pikakelauksella puolen vuoden askartelupaskartelut. Varmaan puolet hommista puuttuu listasta, kun aika kultaa muistot ja ihmisen mieli pyrkii unohtamaan ne traumaattisimmat kokemukset. Mutta siis nyt on hirsikehikko kasattuna, jätevesi- ja salaojajärjestelmä asennettu, kattotuolit ja -pellit paikallaan, rännit, lumiesteet ja tikkaat paikallaan, lattialämmityskaapelit asennettu ja lattia valettu ja liipattu. Lisäksi talo on maalattu ulkoa kahteen kertaan, maalämpökaivo porattu ja maalämpöpumppu asennettu. Tuulensuojapaperit ja hirsipaneelit asennettu ja kaikki mahdolliset reiät tilkitty. Palomuuri, piippu ja takka on muurattu, laatoitettu ja viimeistelty, väliseinät villoitettu ja levytetty sekä kitattu ja hiottu, sähköt vedetty, ilmanvaihtotyöt tehty. Sisäseinätkin on maalattu useampaan otteeseen. Lisäksi ollaan tehty tolkuton määrä kaikkea pikku nyherrystä mikä ei näy missään, mutta on kuulemma tarpeellista asumisviihtyvyyden kannallalta. Esim. vintille puhallettiin 600mm villaa, jota ilman saattaisi pytinki hieman falskata.



Päätettiin oman kesämme lisäksi pilata myös lähiomaisten kesä

Isä Takala





Mutta takaisin siihen mielensäpahoittamiseen. Tässähän tulee muuten ihan sellainen kuva, että rakentaminen olisi jotenkin mukavaa hommaa. Palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Keväällä sovimme puolitutun kirvesmiehen kanssa, että hän tulee meille töihin opastajaksi kun alamme kasaamaan hirsiä. No ei varmaan ole kenellekään yllätys, että ei tullut eikä tähän päivään mennessä tontilla ole näkynyt. Talo tuli kuitenkin kasattua kuudessa päivässä jumalattomassa helteessä talkoovoimin lähisukulaisia ja Väinö-tuffan traktoria rääkäten ja linja Kontiolle kävi kuumana, kun kysyttiin neuvoja.


Ja ihan snadisti kuumempana linja kävi, kun kattotuolien asennuksessa eräs helteinen keskiviikko huomattiin, että Kontio oli jättänyt epähuomiossa 2kpl kattotuoleja pois toimituksesta. Meillä oli silloin pienoinen paniikki päällä, kun Pekka perkeleen Pouta lupaili reipasta vesisadetta tulevalle viikolle maanantaista lähtien ja ajatuksena oli saada kattotuolit paikalleen ja talo suojattua loppuviikon aikana. Tulin töistä tontille, kun kuulin Mikolta, että kaksi kattotuolia uupuu ja uudet järjestyisi vasta seuraavan viikon maanantaiksi. Totesin, että ei muuten käy ja kävin pienen kehityskeskustelun Kontion henkilökunnan kanssa puhelimitse. En nyt viitsi tässä sanasta sanaan toistaa puhelun sisältöä, mutta kattotuolit tulivat seuraavana iltana. Siskoani Kataa lainaten; Sä oot Maikki vihdoin kasvattanut ittelles munat.


Just ja just tarkeni. Jos ei paremmin tietäisi niin saattaisi luulla että isä-Takalalla ja isä-Saarella olis ollut kivaa hirsitalkoissa.





Kattopellien asennus talkoissa äiti-Takala, isä-Saari ja veli-Saari


Rahat ei enää riittäneet nosturiin, niin nostettiin loput kattotuolit käsin.
 No eikä, pienimmät vaan.





Pekka Pouta oli muuten väärässä. Vettä ei satanut moneen viikkoon pisaraakaan, vaikka joka jumalan päivä luvattiin kuuroja. Oli kyllä rattoisaa peittää pressuilla taloa ja puutavarakasoja pitkän päivän päätteeksi melkein kolmenkymmenen asteen helteessä. TURHAAN!!


Jätevesijärjestelmän asennus sujui hyvin, lukuunottamatta sitä että meidän LVI-suunnittelija kuoli. Ei siis luojan kiitos meidän projektin takia, vaan aivan yllättäen sairaskohtaukseen. Meidän talo ja heppatalli jäi yhdeksi hänen viimeisimmistä suunnitelmistaan ja kiitos sinne pilvenhattaralle hyvästä työstä.


Maalämpökaivo meille porattiin syksyllä. Ihan pikkasen jännitti ennakkoon montako sataa metriä olisi hiekkaa vastassa, ennen kuin pora osuisi kallioon. Maalämpökaivon porauksessa maaosuus on monin verroin kalliimpaa metrihinnaltaan, kuin itse kallioporaus. Hiekkaa meillä oli 24 metriä ennen kalliota, eli ihan inhimillinen määrä. Yhteensä kaivo porattiin 170m syvyyteen. Kaivon hinnaksi tuli kokonaisuudessaan n.6000e. Lisäksi meille tulee Niben 8 kW:n pumppu, joka maksaa myös n. 6000e. LVI-mies, joka meillä on hommissa, asentaa pumpun meille tuntityönä ja hän arvioi asennuksen hinnaksi n.1500e. Eli maalämmön hinnaksi tulee yhteensä palttiarallaa 13500e. Jos jotain olen oppinut maalämpöasioista, niin kaikki kannattaa kilpailuttaa erikseen. Eli porausurakka, pumppu ja asennus. Valmiina pakettina olisi saanut maksaa firmoille monta tuhatta euroa enemmän ja kun laskelmia tarkistettiin Niben tehtaalla, oli lisäksi meille tehdyt tarjoukset reippaasti alimitoitettuja kaivon syvyyden ja pumpun tehokkuuden suhteen joka firmassa! Onneksi asia tarkistettiin ja porattiin vielä reippaasti ylimääräistäkin, että varmasti kaivo on riittävän syvä.

Tässä kohtaa ollaan vielä jännäkakkat housussa, kun jännätään paljonko on hiekkaa ennen kalliota.



Hepat muutti tontille elokuun lopussa siirtotalleihin. Loistava tekosyy mulle luistaa välillä raksahommista liikuttamaan sitä lihapullaa. Ratsastusmaastot tuolla on niin huikeat, että se auttaa jaksamaan tätä maailmanlopun projektia. En sitten tiedä mistä Mikko ammentaa voimia rakentamiseen, kun sen salibandymaila ei paljoa yyterin maastoista perusta. Hepat tuntuu viihtyvän tontilla hyvin, kun kaivettiin niille osittain tarhoista yyterin hiekat esiin ja jätettiin osa ihan luonnontilaan. Siellä ne pullapyllyt leikkii villihevosia metsässä samoillen ja hiekalla köllien.





Ei porvarin elämää mikään voita



Pariin kertaan ollaan käyty Tallinnassa pakulla Hyvät Halpamatkalaiset-reissulla ja palattu Transitin jouset vinkuen ja perä maata viistäen auto pullollaan raksakamaa. Reissut on olleet menestys ja niiden ansiosta ollaan säästetty monta tonnia. Iso säästö saatiin myös aikaiseksi kun tilattiin side-by-side jääkaappi-pakastin ja saarekeliesituuletin Saksasta. Ja jotta totuus ei pääsisi unohtumaan tilattiin keittiö Puustellilta. Keittiön toimitus ollaan sovittu viikolle 7.



Raksakamaa Virosta


Ja nyt ollaan tosiaan maalattu ja tapetoitu sisäseiniä kuin viimeistä päivää. Iskä oli tosi huolissaan, kun kuuli että mäkin aion maalata. En antanut pienen vastarinnan häiritä ja ekasta 10 litran maaliämpäristä riitti ehkä yhteen seinään ja loput löytyi mun vaatteista, kengistä, katosta, lattialta ja autosta. Maalipurkkien kyljessä lukee aina se neliömäärä mihin maalin pitäisi riittää. Kusetuksen makua sanon minä.



Oltiin loppukesällä Venetsialaisten aikaan ystävien häissä. Juhlassa oli yhtenä tehtävänä antaa hääparille elämänohjeita tulevaisuuden varalle. Kirjoitettiin Mikon kanssa lappuun, että älkää alkako rakentamaan taloa.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Eli Hennalle ja Hannelle. Kaikki 2 lukijaa ei voi olla väärässä.





7 kommenttia:

  1. Ihan huippukamaa! Kiitos mielensäpahoittajalle, nauru nääs pidentää ikää :D

    VastaaPoista
  2. Mää en Maire kestä sua ku sä oot tommonen noi 😍

    VastaaPoista
  3. Go Suamu!! 😂Ihan parasta! 😄😄

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa luettavaa! ! Hienoo Maikki!!

    VastaaPoista
  5. Tosifani kiittää ja jatkaa räkätystä 😂😂😂

    VastaaPoista
  6. Voi tätä repeilyn määrää 😂😂😂

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista