tiistai 9. helmikuuta 2016

Pääkonttorin kalusto

Joo hengissä ollaan vaikka ei varmaan tätä blogia seuratessa siltä tunnu. Mutta eipä tällä mäellä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan, ihan perus huttua vaan. Hepat muistuttaa jälleen kerran jättimäisiä rusettimarsuja, kun taas lapinkoirien mielestä on ilmeisesti bikinikelit, kun kummallakin on kolme karvaa jäljellä karvanlähdön jäljiltä.

Aattelin pari viikkoa sitten lauantaina olla kerrankin hyvä vaimo ja osoittaa mielenkiintoa myös tuon vähemmän karvaisen perheenjäsenen harrastusta kohtaan, eli raahauduin kylille katsomaan Mikon säbäpeliä. No ei olis kannattanut, kun kaikki 10 minuuttia ehdin katsomaan peliä, kunnes Mr. Saari pahastutti mielensä vastajoukkueen peluria kohtaan ja myllytti siinä sivussa hiukan tuomarisetääkin, eli ei muuta kuin suihkun kautta kotio ja Saarioisen kausi taitaa olla taputeltu. No mitä tähän nyt sit voi oikein muuta sanoo kuin että kyllä se kotona osaa käyttäytyä.

Mä aloitin vuodenvaihteen jälkeen kaikkien muiden tavoin taas kerran uuden elämän ja aloin reilun kuukauden tauon jälkeen pumppaamaan salilla rautaa kuin viimeistä päivää ja aloin syömään lautasmallin mukaan. Lähdetään Saaristolaisen kans vajaan viikon päästä Hyvät Halpamatkalaiset reissulle Kanariansaarille ja tarkoitus olis laihduttaa joku 15 kiloo ennen sitä.

Raksailusta on nyt ollut taukoa, mutta kesällä tai syksyllä olisi ajatuksena pykätä meille autotalli. Ehkä tässä on jo avioelämä saanut eheytyä sen verran, että uskaltaa jotain pikkuprokkista taas aloitella. On sitten Mikonkin kivampi syksyllä taas karata reikäpallon perässä, kun on saanut raksalla raivota turhat höyryt pois. Enteilee leppoisaa autotalliprojektia, kun pelkkä pohjasuunnitelmasta keskustelu saa verisuonet katkeilemaan päästä. Syksyllä tehty ratsastuskenttä ei sinänsä koitellut liittoa, kun siinä päätäntävalta ja rahoitustekniset seikat oli pelkästään meikäläisen vastuulla. Oon monta kertaa aatellut, että tarvisko mun kertoa näistä persoonista tässä meidän pihapiirissä ja ylipäätään mistä kaikki on saanut alkunsa, niin nyt olis hyvä sauma tehdä pieni esittely.

Firma ja Pääkonttori

Kaikki lähti siitä kun vuonna -09 silloisella heppatallilla oltiin vuokralaisina ja tutustuttiin siskoni Katan kanssa bff:äämme Jokkeen. Se oli rakkautta ensi ryyppyreissulla ja Firma sai alkunsa. Firma on siis peitenimi meidän salaseuralle, missä leikitään heppaleikkejä, juodaan liikaa viinaa ja käyttäydytään ihan toisin kuin ikä antaisi olettaa. Ja koska meillä kaikilla kolmella on tehdasasetuksena asioiden överiksi vetäminen, niin pitihän Firman saada myös talli, eli näin sai alkunsa Pääkonttori. Pääkonttorin ensimmäinen toimipiste sijaitsi Noormarkussa ja nykyään täällä Yyterissä.


Ei riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa. Firman virallinen kaverikuva.

Munamies "Iso muna iso sielu"

Koska Noormarkun vuokratallimme ei ollut ihan viimisen päälle, sieltä puuttui sellainen hienous kuin lämmin vesi. Bongasimme sopivasti ilmoituksen lämminvesivaraajasta ja päätettiin noutaa se kyytiin samalla kun käytiin shoppaamassa muitakin tallikamoja. Yksikään esine tai asia ei ole tuottanut ihmiskunnalle suurempaa mielihyvää kuin tuo suuri valkoinen rautapannu. (Joka oli alunperin ruskea, mutta Jokken käsittelyssä sai varsinaisen faceliftin muuttuen hohtavan valkoiseksi) Tämä lämminvesivaraajien Michael Jackson paljastui heti kärkeen olevan helvetin huono lämminvesivaraaja, mutta sitäkin innokkaampi bilehile ja oikea kausipukeutuja. Killuttimia Munikselta löytyy niin arkeen kuin juhlaan. Mutta koska kenelläkään ei ole aikaa odottaa kahta vuorokautta veden lämpiämistä, päätettiin Munamies rankkojen yt-neuvottelujen tuloksena siirtää osa-aikaisen lämminvesivaraajan tehtävistä kokopäiväiseksi ulkoroskikseksi. Siinä hän Pääkonttorin ovensuussa pienet muovisilmät tuikkien toivottaa tervetulleeksi kaikki ikään, väriin ja sukupuoleen katsomatta. Muniksen kunniaksi järjestetään joka pääsiäinen jo perinteeksi muodostuneet Firman Munajuhlat, ja silloin Munamies (joka painaa tonnin) raahataan pakettiautolla meidän terassille kunniavieraaksi.

Munamies painaa pitkää päivää Pääkonttorin portsarina


Ei tuu Pääkonttorille Joulu ilman Munamiehen killuttimia.

Munamiehen Halloween asu

Muniksen Pääsiäislook

Mauri eli Peräsuolenpelastaja

Eka talvi oli Pääkonttorilla takana ja Firman tytöille oli selvinnyt miksi kaikilla talleilla on traktori, Avanti tai edes mönkkäri, kun kerran viikossa lykättiin peräsuoli pitkällään monta sataa kiloa painava heinäpaali sisätiloihin avattavaksi. Lisäksi sinä talvena olosuhteet Noormarkun perämetsissä vastasi lähinnä Siperiaa ja lunta tuli kuin Esterin jäätyneestä hanurista. Pari kertaa siinä kävi mielessä paalia ja lunta lykkiessä, että olisi se vaan komiaa, kun olisi noita hevosvoimia enemmänkin kuin yksi hyllypylly-Ovelus. Seuraavana syksynä se sitten puksutti meidän elämään, se meidän Mauri. Mauri on viimisen päälle rattori, Fordson Super Major vuosimallia -61 ja hevosvoimia järjettömät 52. Mauri on myynti-ilmoitusta lainatakseni; kova peli maailmaa vastaan. Maurilla on tänä vuonna 55-vuotis juhlavuosi ja se on vähintäänkin riittävä syy Firmalle pitää Maukalle kesäjuhlat. Mauri on ainoa moottoriajoneuvo minkä meitsi tällä tontilla omistaa. Eli jos Mikko päättää joskus pistää hullun ponimuijan kanssa lusikat jakoon, huristetaan me Maukan kanssa täysillä (25km/h) horisonttiin. Maurin akilleen kantapää on ylämäet, kun niissä hän tuppaa piiputtamaan, jos ei saa ensin pientä huilia kukkulan juurella. Onneksi asutaan täällä rannikolla niin ei tarvi alvariinsa toppailla.

Kyllä mieskin voi olla kaunis

Mikko eli Siviiliuhri

Mikon huijasin satimeen 10 vuotta sitten ovelasti juuri silloin, kun elämässäni oli meneillään tähän mennessä ainoa vuoden kestänyt tauko hevostelusta. Se raukkaparka jopa kannusti muijaansa aloittamaan uudelleen hevostelun. Oivoi. Mikko sanookin Oveluksesta, että siinä on maailman kallein elikko. Ostohinta oli vielä hyvinkin kohtuullinen, mutta sitten alkoi totuus valjeta. Ensin piti saada koulusatula, että voidaan valmentautua, sitten traileri että päästään sinne valmennuksiin, sitten maasturi, että voidaan vetää sitä omaa koppia pitkin maakuntaa, sitten tontti, hirsitalo ja siirtotalli, että saa keittiön ikkunasta kattella sitä hevosta ja seuraavana projektina olisi sitten se 300 neliöinen tallirakennus. Mutta hevonen oli kumminkin halpa. Se on varmaan sitä tosirakkautta, kun joutuu vetämään päivittäin astmapiippua, koska eläinholisti muija halusi hevosen ja kahden koiran lisäksi ei vain yhden vaan kaksi kissaa ja silti laskut tulee edelleen samaan osoitteeseen. 

Huoleton on hevosmuijaton. Saarioine siellä kyntää vakoo yötä myöden.

Juuli-mummeli

Iloinen suomenlapinkoira (eli lapinkullannoutaja) varustettuna rautaisella fysiikalla ja ihan helvetin jästipäisellä luonteella. Juuli-mummelin kanssa on pidetty yhtä jo 12 vuoden ajan niin myötä-kuin vastamäessä. Juuli on kunnon badass. Tää mummu laittoi jo pentuna koirapuistossa dobbereita nippuun, kun koittivat käydä liikaa naisellisille alueille. Kerran käytiin Tampereella asti silmäspesialistilla, kun Juuli oli nikutellut satunnaisesti toista silmäänsä. Reissulta kotiuduttiin kukkaro melkoisesti kevyempänä ja diagnoosilla "kun tuolla sinun koirallasihan on melko suuret ja ulkonevat silmät... niin ne kuivuu tuulessa". Aha. Koiralla on siis mulkosilmät ja omistajalla vähän järkeä. Lempparikirjailijani Chrisse Fagerström kirjoittaa yhdessä kirjassaan, että rakkaus ei ole suuria sanoja, vaan pieniä tekoja. Sellaisia me ollaan Juulin kanssa, meitsi vie mummelin Tampereelle silmätutkimuksiin ja Juuli karkailee multa hiukan vähemmän kuin muilta. Juulin tassun kuva onkin tatuoitu mun vasempaan olkavarteen Pieniä Tekoja -tekstin kera.

Friends 4-ever


Pihka

Pihka on Juulin tytär ja Mikon eka oma koira. Tässä tapauksessa voi sanoa, että omena on pudonnut ihan hyvällä tavalla tosi kauas puusta. Pihkura ei ehkä ole mikään Miss Suomenlapinkoira ulkomuodollisesti, mutta ehdottomasti herttaisin luonne mitä ikinä olen tavannut. Sellainen koiramaailman Forrest Gump. Pihkaa on koulutettu sen verran, että Pihka osaa istua ja antaa tassua ja niillä ollaan hienosti pärjätty 9 vuotta. Pihkaa voi pitää aina vapaana, toisin kuin äitiään, joka häviää kuin pieru saharaan jos erehtyy luulemaan, että kyllä se mummeli on nyt jo tähän ikään mennessä alkanut mua tottelemaan. Pihkan suurin haave oli tulla äidiksi, mutta koska Pihka näyttää enemmän länkisääriseltä kojootilta kuin suomenlapinkoiralta, päätettiin Pihkan geenit jättää kuitenkin jatkojalostamatta. Pihka onkin adoptoinut meillä omikseen kaikki vinkuleluista kissan- ja koiranpentuihin, eikä pienet eläin- ja kumilapset olisi voineet saada parempaa alkua elämälle kuin Pihkan hellässä hoidossa.

Pihka ja Hurja-Kaarlo


Hele-katti

Kun meille tulee vieraita sanon aina että koirat on kilttejä, mutta varokaa sitä läskimpää kissaa. Ragdollit kuvataan rotumääritelmässä koiramaisiksi, mutta Heleä vastaisi ehkä lähinnä joku koiratappeluareenalta pelastettu pitbull. Mikon mielestä Hele on psykopaatti, musta lähinnä vittumainen persoona. Helsky leipoo kaikkia ja kaikkea ihan huolella turpaan, jos sille päälle sattuu, mutta on kuitenkin jollain narsistisella tavalla saanut meidät kiedottua karvaisen keskisormensa ympärille. Ja miten voikin aikuinen muija tulla niin onnelliseksi, kun herää keskellä yötä siihen kun se punkero kissa makaa naaman päällä ja kehrää. Toki voi olla, että se matami vaan yrittää tukehduttaa mut, mutta kuolempahan ainakin onnellisena. Teini-iässä Hele oli enemmän pahis, nykyään hän on jo suorastaan höveli. Hele ei perusta vieraista, mutta oman jengin puolesta menisi vaikka linnaan. Helen ainoa poika Hurja-Kaarlo eli Carlos asuu Katan luona ja on varsin viriili poikamies ja hurmaava kolli. Carlos käy kohtuullista korvausta vastaan suorittamassa putkien rassausta yksinäisten kisutyttösten luona, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Carloksen ainoa miinus on lievä Oidipus-kompleksi, kun jostain syystä se on päättänyt, että meikä voisi olla myös sen tyttöystävä. Tää taipumus selvisi meille kun Carlos 7 kuukauden iässä puri mua ranteeseen ja astui samalla tyynyä. Not cool.

Pirskatti

Pirskatti tuli meille vuosi sitten Helen ystäväksi ja sitä hän todellakin on. Pipa valloitti Helen sydämen ällösöpöllä pallonaamallaan ja ottamalla Heleltä turpaan silmääkään räpäyttämättä, eikä edes yrittänyt niitata takaisin. Tämän kissamaailman Rocky Balboan tultua taloon Helestäkin tuli kiltti ja parivaljakko leikkii ja painii aamusta iltaan. Mikko on ilmoittanut, että Pipa on hänen kissansa, koska kuulemma kaikki tuhmat ekaksi tulleet elikot (Juuli ja Hele) on mun ja kaikki kiltit tokana tulleet elikot hänen. Ihan reilu jako. Pirskatilla on paraikaa Carlos kylässä ja jos hyvin käy parin kuukauden päästä Mikko saa vetää astmapiippua ihan huolella. Saas nähdä miten bestiksien välien käy, kun Helestä tais juuri tulla Pirskatin anoppi.

Pääkonttorin pollet

Siirtolapuutarhamökeissämme asustaa neljä hevoista, kaksi rintamalta selvinneiden ja kaksi maahanmuuttajien jälkeläistä. Koska olen laiska, en jaksanut kirjoittaa niistä uutta esittelyä, vaan kopsasin naamakirjasta joskus viime keväänä kirjoittamani esittelyt Pääkonttorin polleista, kun silloin kiersi joku Elämäni hevonen-haastepaska. Heikki-heppa laukkasi viime kesänä vehreämmille laidunmaille ja alkusyksystä Pääkonttoriin muutti Tollo. Tollosta kirjoitin myös esittelyn.

Elämäni v***umaisimmat hevoset

Ovelus eli Karvajyrä
Tämä sotiemme suomenhevonen ei pelkää juuri mitään, mitä nyt autoja, lapsia, pyöröpaaleja, yksin matkustamista, punaisia esteenjohteita ja pesuaineen tuoksua. Ainainen jojolaihduttaja, jonka välipalaksi kelpaa niin lasten sormet kuin aurauskepitkin. Suuri persoona varustettuna suurella persuksella.
Motto: Lihavat on leppoisia

Väinö eli Valte/Mulkku
Pieni mutta paskamainen. Katriinan sydänkäpynen, joka meni kaksi kertaa jonoon, kun tukkaa jaettiin, mutta unohti mennä siihen missä saa hermot. Jalat sojottaa eri ilmansuuntiin kuin neljäntuulenhatulla, mutta tarvittaessa kiihtyy nollasta sataan äänivallin rikkoen.
Motto: Moni kakku päältä kaunis

IN MEMORIAM ❤ Heikki eli Sähkövatkain
Herkkä-Heikin sukutaulu on tuntematon, mutta liikkeestä päätellen isä on sähköjänis ja äiti kenguru. Ensimmäinen aspergerin oireyhtymän omaava hevonen, jonka olen tavannut. Heikki on Johannan muru, ja onkin keventänyt emäntänsä rahapussia vetämällä pari kertaa puurot väärään kurkkuun.
Motto: Miksi muuttaa hyväksi todettua systeemiä

Eemeli eli Erkki, Dinosaurus
Eemeli on oikea ravimaailman lahja ratsuihmisille. Elefantin säkäkorkeus ja kamelin liike. Varmajalkainen vain kiitoravissa, käynnissä kompastelee kiviin ja käpyihin. Essin murmeli ja Oveluksen arkkivihollinen. Limboaa itsensä ulos langoista kuin langoista ja tällöin Erkin löytää naapurista tyttöjä moikkaamasta. Koostaan huolimatta kaukaista sukua kissaeläimille, koska hautaa paskansa karsinassa.
Motto:Iloinen mieli korvaa puuttuvan tekniikan

Tollo eli Tolkku/Kusiluikku
Pääkonttorin uusin asukas ja Outin erityislapsi. Tollo on kärsinyt edellisessä ammattiurheilijan elämässään täydellisen burn outin mahahaavoineen päivineen, mutta pääsi Vammalan päätepisteen sijasta tänne maalle eheytymään. Tollon bravuuri on paiskoa iltapuurot ämpäristä pitkin seiniä ja latteita ja imeskellä ne sitten sieltä. Tolkun atleettinen olemus herättää paheksuntaa naapurimökissä asuvien hyvänruoanystävien silmissä, mutta eiköhän Tollokin vielä Timo Jutilat tee ja kasvata Eemelin tavoin täällä avohoitolaitoksessa kunnon ex-urheilijapötsin.
Motto: Ei urheilija tervettä päivää näe

Jaajaa tulipas taas jaariteltua pitkät pätkät. Lähden tästä laskemaan elukoita ja kaloreita. Tsau.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Noni. Son syksy ny.

Kesä oli ja meni, ja joka viikonloppu oltiin jossain kissanpaskanristiäisissä pikku kekkuleissa. Eli kunnon ränni päällä koko kesän. Arkisin kävin salilla hiukan pullistelemassa ja pilateksessa vääntelemässä roppaani asentoihin mitkä ei ollut edes teoriassa mahdollisia. Nyt sitten maksa kiittää ja lonkat särkee, eli kiitos kesä 2015. Aion silti sitkeesti jatkaa salilla käymistä, vaikka tähän mennessä oon lihaksien sijasta onnistunut kasvattamaan ainoastaan sellaisen Jari "Bull" Mentula-tyyppisen otsasuonen. Ja sekin pullahtaa esille vaan silloin kun teen mavea maksimeilla (eli pelkällä tangolla mun tapauksessa).

Niinku peiliin kattois.

Ollaan nyt asusteltu täällä Meri-Porissa puolisen vuotta ja hyvin oon viihtynyt. Se hiukan jänskättää, että tuleeko mustakin täällä alkoholisti. K-kaupan (jota kaikki paikalliset sanoo Juhanaks, vaikka sen nimi ei oo ollut Juhana kuulemma enää aikoihin) kassalla on niin autsaideri olo, kun oon ainoa, joka ei osta Pirkka-kaljaa niin paljon kun ostoskärriin mahtuu. Tai yhden kerran eräs setämies kuljetti olusensa hihassa kassan ohi, mutta sen verran oli kova tarve päivittäiselle alkoholiannokselle, ettei malttanut odottaa ulos asti, vaan sihautti bissen auki jo tuulikaapissa. Mutta ite oon kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että jos joku on valmis näkemään noin paljon vaivaa yhden Pirkka-kaljan eteen niin kyllä se sen on silloin ansainnut. Pihlavassa on myös paikallinen kuppila, Pihlapub, mutta sinne ei kuulemma voi nainen mennä. Paitsi jos on sellainen pirkkakaljanainen joka näyttää ja kuulostaa Timo Soinilta.



Hevoiset oli taas koko kesän Lattomerellä laitumella ja iki-ihanan Heikki-hepan laukattua vihreämmille laitumille muutti meille Pääkonttorin vahvistukseksi ja Outin muruseksi Tollo-lämminverinen. Ilmeisesti meidän muillakin hobusilla oli kiire Heikin seuraksi taivaslaitumille, tai sitten ne vaan päätti lähteä ylipitkäksi venahtaneelta laidunlomaltaan kotiin, kun keksivät viimeisellä viikolla iltamyöhällä lähteä porukalla 8-tielle liftaamaan. Mutta sen verran massakausi on ollut tällä kolmikolla päällä, ettei kukaan ollut kyytiin huolinut. Kaikeksi onneksi paikalle oli sattunut ajamaan joku niittymaalainen oman elämänsä Kari Vepsä, joka oli hevoskuiskaillut eksyneet lampaat liikenteen seasta takaisin turvaan poliisien äimistellessä vieressä. Aika suoritus, jos ottaa huomioon ettei miehellä ollut ikinä ollut hevosia, eikä karkureilla edes riimuja päässä. Kun uteliaana tiedustelin tältä arjen sankarilta miten ihmeessä hän ne sieltä pyydysti, niin vaatimaton vastaus oli vaan, että hevoset on niin viisaita ja jaloja eläimiä, että ihmiset turhaan pelkää niitä. Just.

Oltiin niin otettuja tämän Niittymaan Monty Robertsin urotyöstä, että heppapojat lähettivät hänelle seuraavana päivänä konjamiinipotun kiitokseksi. Arvoitukseksi jäi mikä hepat niin pelästytti, kun portista oli tultu kovalla vauhdilla läpi sähköistä huolimatta. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja hepat nyt kotona turvassa yyterin pusikoissa ja laidunloma loppui muutamaa päivää suunniteltua aiemmin.Tollo muutti meille heti samana päivänä ja sopeutui hyvin Eemelin tarhakaveriksi, vaikka hänen atleettinen olemuksensa saa nämä meidän lähinnä gotleettiset laitumeltapaluumuuttajat näyttämään hieman pönäköiltä. Meillä on nyt sitten Pääkonttorin hevosvahvuus Tollo, Eemeli, Ovelus ja Väinö. Eli tuttavallisemmin Tolkku, Pölkky, Olkku ja Mulkku.


Olkun ja Mulkun kanssa tyypittelemässä. Ihan ok maisemat.


Olen muuten ollut yhden ihmisen naamakirjalakossa kuukauden. Jotenkin vielä kestin sen mukihaaste, hevoshaaste, kukkahaaste, koirarotuhaaste ja arkijokavitunkuvahaaste-aikakauden, mutta tää uusi mitämieltäoletsateenkaariavioliitoistapolitiikastaturvapaikanhakijoistayms. mielensäpahoitusmyllytys menee silleen semisti yli vitutuskynnyksen. Joka on meikäläisellä kieltämättä varhaismurrosikäisen tasolla. Tässä on nyt ihmisillä tärkeämpääkin ajateltavaa kuin ihmisoikeudet ja maailmanrauha. Eli ratsastuskenttä. Jota meillä tehdään parasta aikaa.

Ratsastuskentän budjettikin menee muuten näköjään sillä oma arvio kertaa 3 systeemillä. No eipä tarvi jatkossakaan miettiä mihin rahansa laittaa, kun se tässä muka-aikuisuudessa on mälsää, että pappabetalar on nykyään pappakanjaglånapengar, mutta onneks pappa ei kyni korkoa. Oli tossa kaivinkonesedälläkin aika kättenvoiteet, kun reilu 1000 neliötä ei niin avaraa luontoa perattiin, tampattiin ja tasoitettiin edes jollain tasolla ratsastuskenttää muistuttavaksi hiekkalaatikoksi.



Torstaina aamulla näytti tältä.

Ei tullut paha kakku tuli hyvä kakku. Pintamaat kuorittu pois ja ojat kaivettu ympärille.


Lisäksi neiti Tallimestari vaati kentälleen salaojitukset sun muut  härpäkkeet. Ja nyt joku tietty voisi luulla, kun tontilla on 2 miljardia kiloa hiekkaa ihan omasta takaa, että meille tehtiin siitä ratsastuskenttä. No se joku olis väärässä, koska nti Tallimestari halusi luonnollisesti sahajauhokentän, joka vaatii alleen pienen kerroksen savimaata, jota meidän tontilla ei ole grammaakaan. No sitä onneksi Porissa piisaa ja saatiinkin pelkän kuljetuksen hinnalla vanhaa multamaata järkättyä kentälle.



Salaojat ja ohut multakerros paikallaan. Naapurit varmaan luulee, että aletaan pottufarmareiksi.


Kenttä saatiin viikonloppuna siihen malliin, että mullat on levitelty ja nyt puuttuu enää se helvetin hienee sahanpuru pinnasta. Joka muuten kannatti ostaa Noormarkusta ja Laviasta, kun sieltä sai hienojakoisempaa ja halvemmalla kotiintuotuna kuin tuosta kivenheiton päästä Pihlavan sahalta. Sahajauhokuormat saapuu keskiviikkona ja loppuviikko siis lykitään likkojen kanssa peräsuoli pitkällään purua ja loppuviikosta toivottavasti päästään ottamaan tyypit iki(iskän)omalla ratsastuskentällä!

Peace and love motherfuckers!




keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Jee jee nyt on kevät, eikä vituta enää paljoo yhtään!

Ei vituta edes se, ettei kolmeen päivään ole päässyt ratsastamaan, kun tulee vettä ja jotain valkosta paskaa vuoron perään taivaan täydeltä. Eikä se, ettei tallin pihassa voi liikkua kuin perhokalastuspöksyillä tai kanootilla. Oon vaan tyytynyt katselemaan keittiön ikkunasta somaa pilkullista pulleaa polleani ja siinä sivussa leikkinyt oman elämäni Peppi Pitkätossua haalimalla uusia eläimiä, syömällä aamupalaksi pullaa ja käyttäytymällä edesvastuuttomasti raha-asioissa.


Tarjosin ekalle vieraalleni Nooralle kuoharia asiaankuuluvasti raksapaffimukeista


Ja koska on kevät, olen ajatellut aloittaa taas urheilemaan! Jos vaikka elvyttäisin vanhan kunnon uintiharrastuksen tai juoksun tai crossfitin tai sit jos aloittaisi jonkun ihan uuden lajin! Hyvin ehtii laihduttamaan 100 kiloa ennen kesää, jos heti maanantaina aloittaa. Tai ei tietenkään vielä ensi maanantaina, kun silloin on pääsiäinen eikä kukaan aloita laihista juhlapyhänä. No ehkä tiistaina ja sitten ensi kesä on se kesä, kun mä tulen painamaan yhtä vähän kuin yläasteella ja sitten voin mennä yyteriin bikineissä ja ostaa ruokottoman lyhyet farkkushortsit. Samansuuntaisia ajatuksia on ehkä saattanut olla muutamana edellisenäkin keväänä, mutta tää tulee olemaan se kaikkien aikojen extreme makeover kevät, koska olen erityisen motivoitunut just tänä vuonna. Taas.

Tajusin kaksi viikkoa sitten sunnuntaina, että jumaleisson tässähän on Meri-Porin uimahalli ihan kivenheiton päässä. Iski hirvee fiilinki, että pakko päästä uimaan pitkästä aikaa. Eikä mitään noloa sammakkoa, vaan rintauintia ja kroolia perkele! Mutta ei sinne tietenkään sunnuntaina voinut mennä. Sunnuntaisin käy vaan kaikki amatöörit ja mukulat pissimässä altaaseen. Vaan mikäs sen hienompi tapa aloittaa uusi viikko ja elämä, kuin mennä heti maanantai aamulla kukonlaulun aikaan hallille polskimaan ja kisailemaan ammattilaisten ja eläkeläisten kanssa.

Uimariura harmittavasti kariutui sillä kertaa siihen, kun Meri-Porin uimahalli onkin aina maanantaisin suljettu ja fiilinki kerkes mennä tiistaiksi ohi. Mutta se on nyt mulla tässä ihan työnalla, se uimahalliin meno. Mulla on uidessa aina sellainen tapa, että oon salaisesti uimakisoissa niiden eläkeläisten ja muiden uimareiden kanssa. Mä yleensä aina häviän, paitsi yhdellä kerralla olin ihan liekeissä ja vedin rintaa oikeen tunteella päästä päähän. Mun kanssa oli samaan aikaan uimassa hiukan mua vanhempi nainen ja vedin aivan täysillä ja pieksin sen koko ajan ihan 6-0. Henki meinas mennä, mutta ei kunnon nöyryytystä mikään voita. Tai eihän se nainen tiennyt, että häntä nöyryytetään kun ne uimakisat on vaan mun päässä. Mutta onneksi en alkanut isommin vittuilemaan tälle mun kilpasiskolle, kun huomasin vasta kun hän oli nousemassa pois altaasta, että häneltä puuttui kokonaan toinen jalka. Ihan sama, voitin silti.

Lisäksi ajattelin, että jos ottais PT:n ja alkais fitnessmuijaks ja muuttais tän treeniblogiks. Harmi kun ne on vaan aika kalliita ne Peeteet. Ehkä meen sit kuitenkin vaan pilatekseen. Aamuaerobiset voisin kanssa aloittaa tässä lähiaikoina. Mutta ei kyllä huomenna kun on niin paska keli. Tarvii nyt hiukan sulatella tätä, eikä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä ja lajivalintoja, kun sit helposti menee ylikuntoon.

Koirien kanssa aamuaerobisella. Ostettiin Tebskalta pullat kotimatkalla.


Ai niin tää olikin joku raksablogi. Niin siis ollaan ehditty asumaan täällä uudessa kodissa jo reilun kuukauden. Sisätyöt on aikas pitkälle reilassa ja nyt väkerretään terassia. Ekat kolme viikkoa syötiin pelkästään mikropitsaa, kun eräs nimeltä mainitsematon suurehko ja kohtuu tyyris keittiöfirma sössi melkein koko meidän tilauksen. Jätetään nyt nimet mainitsematta ja sovitaan että firman nimi olisi ollut vaikka täysin kuvitteellisesti Pastelli.


Helekatti uudessa kodissa. Antaa pahaa silmää, koska palvelu baaritiskillä on ala-arvoista.



Niin tämä Pastelli toimitti meille väärän kokoisen työtason, vääränlaiset lasiovet, yksi kaappi oli 18cm liian kapea ja kaiken lisäksi yhdessä kaapissa oli kolhu. Rehtinä firmana he tosin tarjosivat meille erireilua diiliä; jos me maksetaan vajaat 400e lisähintaa niin he tekevät meille uuden tason. Koettiin kuitenkin jostain syystä hiukan epäreiluksi meitä kohtaan, että maksettaisiin heidän virheellisesti toimittamasta tasosta kahteen kertaan, eikä suostuttu tähän diiliin. No ei mitään sieltä vastattiin, laitetaan riita poikki ja maksatte vaan 150e. Ei edelleenkään suostuttu ja tästä meidän nitkusta asenteesta pahastuneena Pastellilta ilmoitettiin, että sieltä tullaan oikein esimiehen kanssakäymään katsomaan miten me olemme virheellisesti asentaneet tason paikalleen. Noo, virhehän heidän mittaajalle oli tapahtunut ja uusi taso, lasiovet ja kaappi laitettiin tilaukseen. Tuotteet luvattiin meille kahdessa viikossa, mutta pari viikkoa kului eikä kamoja näkynyt ei kuulunut. Tämä oli se hetki, kun myös Mikko kasvatti itselleen munat ja ainakin Reposaaressa asti kuultiin meillä puhelimen välityksellä käyty kehityskeskustelu Pastellin esimiehen kanssa. Vastaus oli tyhjentävä; en mä nyt sulle laminaattitasoks voi muuttua ja tähän oli Mr. Juurimunatkasvattaneenkin tyydyttävä. Jäätiin siis hampaita kiristellen odottamaan ja tavarat toimitettiin viikkoa myöhemmin. Keittiö on kuitenkin nyt paikallaan ja Saarioisten kuraläpät on tässä taloudessa pannassa loppuvuoden.

Eka gourmet-ateria uudessa kodissa


Voin kertoa myöhemmin lisää persaukisten sisustusjuttuja sekä meidän uudesta perheenjäsenestä Pirskatista, mutta nyt mun on pakko mennä kattoon netistä mitä protskupirtelöt ja sheikkerit maksaa! Kivaa pääsiäisen aikaa kaikille!


Aurinkoista munajuhlaa! t.Munamies (ent. lämminvesivaraaja, nyk.roskis)





sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Raksailun tähtihetkiä

Pohdiskelin tuossa taannoin mitkä jutut on jäänyt erityisesti mieleen tässä meidän talorojektissa. Ei ehkä mitkään maailman riemullisimmat muistelot. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään.

Top kolmosen valinta oli kyllä tosi vaikea, koska perseelleen menneitä hetkiä oli niin lukuisia. Näistä kärkikolmikkoon valikoituneista hetkistä joka ikinen aiheutti sellaisen "kunnes morsiamen maailma romahti"-tyyppisen totaalisen paskakskaikki-kilarin.

I feel you Muumipeikko


Vituiks meni top 3

3. Varkaat

En olekaan hirveästi täällä vielä mainostanut, että meidän raksalla kävi syksyllä varkaita. Ai miksi en ole mainostanut? No kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että hävetti hieman ettei oltu viitsitty asentaa kahvoja ja lukkoja oviin. Ja toisekseen siksi, ettei pitkäkyntinen/kyntiset olleet vieneet kuin 8 rullaa höyrynsulkuteippiä, kahdesta vatupassista sen lyhyemmän passin ja NE HELVETIN KAHVAT JA LUKOT, jotka lojui sisällä Siwan muovikassissa. Mikko epäili, että asialla on saattanut olla uteliaat pikkupojat tai paikallinen puliukko, joista tilaisuus on tehnyt varkaan. Eli jos bongaatte jossain puumajan joka on hämmästyttävän suora, hyvin eristetty ja abloyn lukkopesällinen kahva ovessa, niin ottakaa yhteys allekirjoittaneeseen.


2. Lattialämmityskaapelit

Elokuussa meillä oli asiat mukavalla mallilla. Olin hankkinut Mikolle heinäkuussa synttärilahjaksi lahjakortin, jolla saataisiin yöpyä 2 yötä Tallinnalaisessa 5 tähden hotellissa. Saataisiin siis ruhtinaalliset 3 päivää lomaa raksalta, mutta loma käytettäisiin hyödyllisesti Tallinnan rautakauppoja kierrellen ja pakuun kamaa keräten.

Ennen lähtöä Mikko jutteli useaan otteeseen puhelimessa lattialämmitysmiehen kanssa, joka lupasi hoitaa lattialämmityskaapelit paikalleen viimeistään meidän reissun aikana, koska betonivalu ja lattian liippaus osuisi juuri siihen päivään kun palataan yöllä Tallinnasta. Lattialämmitysmies oli lykännyt tulemistaan jo jonkun aikaa ja Mikko soittikin hänelle vielä monta varmistuspuhelua ennen reissua. Asia olisi kuulemma reilassa ja hän pyhästi lupasi hoitaa homman meidän reissun aikana.

Tunnelma oli katossa matkaan lähtiessä ja vaikka Tallinnassa hokattiin navigaattorin unohtuneen ei sekään haitannut, kun Mikko suhaili liikenteessä kuin paikallinen Jaanus konsanaan. Löydettiin kaikki raksaliikkeet (K-Rauta, Bauhaus, Bauhof, Espak ja Ehituse ABC) vahingossa. Auto tursui raksakamaa kotimatkalla ja oltiin kotona yöllä kolmen aikoihin. Ei laitettu herätyskelloja päälle ollenkaan, kun päätettiin nukkua hiukan pidempään. Mitäpä meillä kiirettä aamulla raksalle, kun siellä olisi betoniauto ja lattialiipparit hommissa ja me oltaisiin itse lähinnä ammattilaisten tiellä.

Aamulla sitten puhelin pirisi klo 8, kun Mikolle soitti kohtuu kiukkuinen lattialiippari, että hän on täällä teidän raksalla betoniauton ja toisen työmiehen kanssa, mutta että ei täällä ole lattialämmitysputket paikallaan. Oltiin aivan äimänkäkenä ja onneksi lattialiipparilla oli toinen työmaa minne hän saisi kurat, mutta betoniauton matkakulut tulisivat kyllä meidän maksettavaksi.

Missä helevetissä ne lämmitysputket on???


Ja koska jaettu vitutus on puolet kevyempi kantaa, soitti Mikko lattialämmitysmiehelle melko napakan puhelun, että missäs ne halvatun putket ovat. Kävi ilmi, että hän oli siirtänyt homman kaverilleen, joka oli siirtänyt homman hamaan tulevaisuuteen. Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Saatiin reilusti lattialämmitysputkien hinnasta hyvitystä ja muutaman päivän kuluttua meillä olikin jo pirtissä lattia.

Uutta yritystä paremmalla onnella
Tämä kuva ei selityksiä kaipaa.



1. Maalämpöpumpun käyttöönotto

Kirkkaimpana tähtenä ketutuksen taivaalla on ehdottomasti maalämpöpumpun käyttöönotto. Eikä vähiten siksi, että tässä olikin ihan useampia perseelleen menneitä vaihetta. Koko homma venahti niin, että maalämpö saatiin päälle vasta joulukuun puolivälissä. Marraskuussa talossa puhalsi 3 lämpöpuhallinta täyttä höökiä ja tuloksena oli leppoisa 400e sähkölasku. Hiukan avauduttiin asiasta putkarille, jonka vastuulla oli pumpun tilaaminen ja asennus. Mutta putkarin mukaan lasku ei kuulemma johtunut urku auki huutavista puhaltimista, vaan meidän työvaloista. Täytynyt olla kyllä tosi kirkkaat valot meillä.

Onneksi on edes takka persaukisilla


Sovittiin jo joskus heinäkuussa putkarimme kanssa, että hän asentaa meille maalämpöpumpun heti kun mahdollista. Pumpun saisi kuulemma tilaamalla parissa päivässä sitten kun ajankohtaista.  Joo pumpun kyllä saikin, mutta jotain perkeleen asennussarjaa sitten odoteltiinkin melkein kuukausi.

Kun pumppu vihdoin saatiin raijattua tontille ja tekniseen tilaan omalle paikalleen, huomasi putkari että hän oli epähuomiossa asentanut ilmanvaihtokoneen liian alas pumpun yläpuolelle. Iv-konetta ei voinut enää siirtää, koska siihen tulevat ilmanvaihtoputket oli jo vedetty vintille ja päälle lasketeltu reipas puoli metriä puhallusvillaa. Siispä pumppu jouduttiin siirtämään toiselle puolelle huonetta, jonne oli jo luonnollisesti asennettu sähkötaulu. Eli ts. sähkäri joutui tulemaan siirtämään sähkötaulun toiselle puolelle huonetta pumpun tilalle.

Kunnes vihdoin koitti ilon ja onnen perjantai. Putkari soitti ja kertoi että asennussarja on viimeinkin saapunut ja huomenna nousisi meikämandoliinon verenpaineen sijasta talon lämpötila. No yllätys yllätys, melkein ratkesi verisuoni päästä, kun Mikko kertoi että putkari oli soittanut ja sanonut, että toinen keruuputki on ehkä tukossa, ja että hän lähti menemään toiselle työmaalle. Oltiin yhtenä kysymys-ja huutomerkkinä koko ilta kun mietittiin missä kohtaa järjestelmää tukos on. Seuraavana päivänä putkari tuli uudestaan toveriputkarin kanssa ja keruuputkesta paljastui ilmakupla ja johan alkoi lattia lämpeämään..

Mutta ei suinkaan alakerrassa. Ehei. Yläkerran lattia näytti seuraavana päivänä +26°C ja alakerta +18°C. Mikko soitti putkarille joka lupasi hoitaa homman ja tulikin tontille parin päivän päästä. Ilmoitti säätäneensä lämpökäyrät kuntoon ja seuraavana päivänä yläkerran lattia näytti leppoisat +27°C ja alakerta edelleen +18°C. Tässä kohtaa pukkasi joulunpyhät päälle ja päätettiin odottaa maanantaihin ja mutkuttaa sitten vasta asiasta. No meidän onneksi tapaninpäivänä isosiskoni keksi miehensä kanssa lähteä käymään tapsantanssien sijasta meidän raksalla. Ja onneksi lankoni häärää työkseen lämmitysasioiden parissa, koska hän alkoi ensitöikseen ihmetellä miksi alakerran jakotukki oli kylmä ja vesi ei siis kiertänyt ollenkaan alakerrassa. No, kätevä lankoni hääräili hetken teknisessä tilassa ja jukopliut kohta oli pirtin sisälämpötila +27°C, kun myös alakerrassa kiersi vesi. Putkarilta oli unohtunut alakerran vesikierron venttiili kiinni.







Siinäpä noita vuoden 2014 tähtihetkiä. Tällä hetkellä tehdään raivopäisesti sisähommia ja suunnitelmissa olisi päästä muuttamaan ihan lähiviikkoina. Tai kuukausina.

Tai vuosina.













lauantai 3. tammikuuta 2015

Mielensäpahoittaja

Täällä ollaan "taas".

Se on valmis!!!
Viiitsi vitsi vitsi, ei lähelläkään!
Mutta ulkoisesti muistuttaa jo hämmästyttävän paljon
ihmisen asumusta



Pitäisi varmaan pikkaisen päivittää tätä blogia, jos viimeksi olen kirjoittanut silloin kun perustukset oli valmiina. Ollaan me jumalan kiitos hiukan edistytty niistä ajoista. Tai no, ollaan ja ollaan. Helvetisti tehdään koko ajan ja visa vinkuu, mutta missään se ei kyllä näy.

Tässä pikakelauksella puolen vuoden askartelupaskartelut. Varmaan puolet hommista puuttuu listasta, kun aika kultaa muistot ja ihmisen mieli pyrkii unohtamaan ne traumaattisimmat kokemukset. Mutta siis nyt on hirsikehikko kasattuna, jätevesi- ja salaojajärjestelmä asennettu, kattotuolit ja -pellit paikallaan, rännit, lumiesteet ja tikkaat paikallaan, lattialämmityskaapelit asennettu ja lattia valettu ja liipattu. Lisäksi talo on maalattu ulkoa kahteen kertaan, maalämpökaivo porattu ja maalämpöpumppu asennettu. Tuulensuojapaperit ja hirsipaneelit asennettu ja kaikki mahdolliset reiät tilkitty. Palomuuri, piippu ja takka on muurattu, laatoitettu ja viimeistelty, väliseinät villoitettu ja levytetty sekä kitattu ja hiottu, sähköt vedetty, ilmanvaihtotyöt tehty. Sisäseinätkin on maalattu useampaan otteeseen. Lisäksi ollaan tehty tolkuton määrä kaikkea pikku nyherrystä mikä ei näy missään, mutta on kuulemma tarpeellista asumisviihtyvyyden kannallalta. Esim. vintille puhallettiin 600mm villaa, jota ilman saattaisi pytinki hieman falskata.



Päätettiin oman kesämme lisäksi pilata myös lähiomaisten kesä

Isä Takala





Mutta takaisin siihen mielensäpahoittamiseen. Tässähän tulee muuten ihan sellainen kuva, että rakentaminen olisi jotenkin mukavaa hommaa. Palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Keväällä sovimme puolitutun kirvesmiehen kanssa, että hän tulee meille töihin opastajaksi kun alamme kasaamaan hirsiä. No ei varmaan ole kenellekään yllätys, että ei tullut eikä tähän päivään mennessä tontilla ole näkynyt. Talo tuli kuitenkin kasattua kuudessa päivässä jumalattomassa helteessä talkoovoimin lähisukulaisia ja Väinö-tuffan traktoria rääkäten ja linja Kontiolle kävi kuumana, kun kysyttiin neuvoja.


Ja ihan snadisti kuumempana linja kävi, kun kattotuolien asennuksessa eräs helteinen keskiviikko huomattiin, että Kontio oli jättänyt epähuomiossa 2kpl kattotuoleja pois toimituksesta. Meillä oli silloin pienoinen paniikki päällä, kun Pekka perkeleen Pouta lupaili reipasta vesisadetta tulevalle viikolle maanantaista lähtien ja ajatuksena oli saada kattotuolit paikalleen ja talo suojattua loppuviikon aikana. Tulin töistä tontille, kun kuulin Mikolta, että kaksi kattotuolia uupuu ja uudet järjestyisi vasta seuraavan viikon maanantaiksi. Totesin, että ei muuten käy ja kävin pienen kehityskeskustelun Kontion henkilökunnan kanssa puhelimitse. En nyt viitsi tässä sanasta sanaan toistaa puhelun sisältöä, mutta kattotuolit tulivat seuraavana iltana. Siskoani Kataa lainaten; Sä oot Maikki vihdoin kasvattanut ittelles munat.


Just ja just tarkeni. Jos ei paremmin tietäisi niin saattaisi luulla että isä-Takalalla ja isä-Saarella olis ollut kivaa hirsitalkoissa.





Kattopellien asennus talkoissa äiti-Takala, isä-Saari ja veli-Saari


Rahat ei enää riittäneet nosturiin, niin nostettiin loput kattotuolit käsin.
 No eikä, pienimmät vaan.





Pekka Pouta oli muuten väärässä. Vettä ei satanut moneen viikkoon pisaraakaan, vaikka joka jumalan päivä luvattiin kuuroja. Oli kyllä rattoisaa peittää pressuilla taloa ja puutavarakasoja pitkän päivän päätteeksi melkein kolmenkymmenen asteen helteessä. TURHAAN!!


Jätevesijärjestelmän asennus sujui hyvin, lukuunottamatta sitä että meidän LVI-suunnittelija kuoli. Ei siis luojan kiitos meidän projektin takia, vaan aivan yllättäen sairaskohtaukseen. Meidän talo ja heppatalli jäi yhdeksi hänen viimeisimmistä suunnitelmistaan ja kiitos sinne pilvenhattaralle hyvästä työstä.


Maalämpökaivo meille porattiin syksyllä. Ihan pikkasen jännitti ennakkoon montako sataa metriä olisi hiekkaa vastassa, ennen kuin pora osuisi kallioon. Maalämpökaivon porauksessa maaosuus on monin verroin kalliimpaa metrihinnaltaan, kuin itse kallioporaus. Hiekkaa meillä oli 24 metriä ennen kalliota, eli ihan inhimillinen määrä. Yhteensä kaivo porattiin 170m syvyyteen. Kaivon hinnaksi tuli kokonaisuudessaan n.6000e. Lisäksi meille tulee Niben 8 kW:n pumppu, joka maksaa myös n. 6000e. LVI-mies, joka meillä on hommissa, asentaa pumpun meille tuntityönä ja hän arvioi asennuksen hinnaksi n.1500e. Eli maalämmön hinnaksi tulee yhteensä palttiarallaa 13500e. Jos jotain olen oppinut maalämpöasioista, niin kaikki kannattaa kilpailuttaa erikseen. Eli porausurakka, pumppu ja asennus. Valmiina pakettina olisi saanut maksaa firmoille monta tuhatta euroa enemmän ja kun laskelmia tarkistettiin Niben tehtaalla, oli lisäksi meille tehdyt tarjoukset reippaasti alimitoitettuja kaivon syvyyden ja pumpun tehokkuuden suhteen joka firmassa! Onneksi asia tarkistettiin ja porattiin vielä reippaasti ylimääräistäkin, että varmasti kaivo on riittävän syvä.

Tässä kohtaa ollaan vielä jännäkakkat housussa, kun jännätään paljonko on hiekkaa ennen kalliota.



Hepat muutti tontille elokuun lopussa siirtotalleihin. Loistava tekosyy mulle luistaa välillä raksahommista liikuttamaan sitä lihapullaa. Ratsastusmaastot tuolla on niin huikeat, että se auttaa jaksamaan tätä maailmanlopun projektia. En sitten tiedä mistä Mikko ammentaa voimia rakentamiseen, kun sen salibandymaila ei paljoa yyterin maastoista perusta. Hepat tuntuu viihtyvän tontilla hyvin, kun kaivettiin niille osittain tarhoista yyterin hiekat esiin ja jätettiin osa ihan luonnontilaan. Siellä ne pullapyllyt leikkii villihevosia metsässä samoillen ja hiekalla köllien.





Ei porvarin elämää mikään voita



Pariin kertaan ollaan käyty Tallinnassa pakulla Hyvät Halpamatkalaiset-reissulla ja palattu Transitin jouset vinkuen ja perä maata viistäen auto pullollaan raksakamaa. Reissut on olleet menestys ja niiden ansiosta ollaan säästetty monta tonnia. Iso säästö saatiin myös aikaiseksi kun tilattiin side-by-side jääkaappi-pakastin ja saarekeliesituuletin Saksasta. Ja jotta totuus ei pääsisi unohtumaan tilattiin keittiö Puustellilta. Keittiön toimitus ollaan sovittu viikolle 7.



Raksakamaa Virosta


Ja nyt ollaan tosiaan maalattu ja tapetoitu sisäseiniä kuin viimeistä päivää. Iskä oli tosi huolissaan, kun kuuli että mäkin aion maalata. En antanut pienen vastarinnan häiritä ja ekasta 10 litran maaliämpäristä riitti ehkä yhteen seinään ja loput löytyi mun vaatteista, kengistä, katosta, lattialta ja autosta. Maalipurkkien kyljessä lukee aina se neliömäärä mihin maalin pitäisi riittää. Kusetuksen makua sanon minä.



Oltiin loppukesällä Venetsialaisten aikaan ystävien häissä. Juhlassa oli yhtenä tehtävänä antaa hääparille elämänohjeita tulevaisuuden varalle. Kirjoitettiin Mikon kanssa lappuun, että älkää alkako rakentamaan taloa.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Eli Hennalle ja Hannelle. Kaikki 2 lukijaa ei voi olla väärässä.





tiistai 1. heinäkuuta 2014

Iisakin kirkon perustukset valmiina

Jaaha. Tää taitaa olla maailman paskin blogi. Tai ainakin mä olen maailman ensteks laiskin plokkaaja. No enivei, ollaan me jotain muka saatu aikaiseksikin. Perustukset on valmiina ja huomenna 8.00 olis tarkoitus alkaa kasaamaan hirsiä. Hirret tuli ajallaan 18.6, mutta meistä riippumattomista syistä päästään niitä vasta nyt kasaamaan. Tää taitaa olla muutenkin sellainen Iisakin kirkko-tyyppinen rojekti, joten ihan sama. Pääasia, että päästään nyt heiluttelemaan niitä kumivasaroita.

Eiks tää ollutkaan sellainen avaimet käteen-tyyppinen ratkaisu?


Käytiin Mikon kanssa lauantaina honkkarissa ja Halpa Hallissa shoppailemassa työkaluja. Mä ostin sellaiset henkselilliset työhaalarit, koska ne näytti vakuuttavilta. Mähän en taloani missään kollareissa kasaa. Mikkoa varmaan hiukan hävetti, mutta se sai sen hyvin peitettyä.

Käytiin viime viikolla sisko-Katan kanssa ekan kerran meidän hevosilla tontilla ottamassa tyypit. Tai ei me siinä tontilla tyypitelty, vaan siellä tontin lähistöllä poluilla ja pusikoissa. Oli ihan hieman hienoa!! Reilu tunti paahdettiin menemään ja meidän palttiarallaa 100 kiloa ylipainoiset suomipollet hikoili ainakin +-10kiloa sinne yyterin santapoluille. Ensi syksynä meinaan läski sulaa! Kävin tänään asiakasreissulla Kristiinankaupungissa, ja siellä tuli samalla katsastetuksi yksi asiakkaan ostama siirtotalli, millaista ollaan meidänkin Pääkonttorin hevosille tilaamassa kaksin kappalein. Siirtotalli vaikutti tosi asialliselta, joten sellaiset laitetaan nyt meille tilaukseen. Vaikka niillä lihapullilla "hiukan" vararavintoa onkin, ei niitä nyt silti ihan taivasalla voi pitää.

Niin ne perustukset. Siinä oli kaikkii työvaiheita, mutta en mä niitä nyt enää muista. Jotain soraa ja jotain harkkoja ja plaa plaa. Voidaanko puhua taas hevosista? Ai ei?

No suurinpiirtein se homma meni niin, että ensin kaivinkone tasoitteli tontin ja tehtiin tie. Siihen meni tuhoton määrä soraa. Sitten tasoitettiin talon pohja ja siihenkin tilattiin tuhoton määrä soraa. Lätkytettiin se täryttimellä piukkaan, jonka jälkeen todettiin sokkelilaudoituksia kasatessa, että sehän on ihan vino. No lapio kauniiseen käteen ja eikun siirtelemään sitä tuhotonta määrää soraa. On muuten ihan toosi helppo lapioida soraa, mikä on vedetty täryttimellä helevetin piukkaan. Onneksi saatiin homma hoidettua ja anturasta tuli hyvä. Seuraava työvaihe taisi olla sokkeliharkkojen muuraus. Koska meillä on talo kahdessa tasossa (keittiön ja olkkarin välillä pari askelmaa), tuli toiseen päähän taloa harkkoja 4 kerrosta ja toiseen 6. Näyttää himpun koomiselta se pää talosta, missä on antura + 6 kerrosta harkkoja, kun lattiataso on jossain silmien korkeudella (mun, ei Mikon, sen silmät on luojan kiitos hiukan korkeammalla). No eipä pääse ainakaan tulvimaan sisälle...


Pihka ei tykkää rakentamisesta

Talkooapulaisia



Valmis sokkeli vuorattiin finnfoamilla ja styroksilla. Pohjalle laitettiin suodatinkangas, jonka päälle tuli 20cm pienempää soraa kapillaarikerrokseksi. Kapillaarikerroksen päälle tuli taas suodatinkangasta ja loppu antura täytettiin kivituhkalla. Sitten kun antura oli täytetty traktorin avustuksella, me luonnollisti kaivettiin lapioilla siitä iso osa auki, jotta saatiin viemäriputket upotettua. Olis varmaan ollut helpompi ensin laittaa ne putket ja sitten vasta täyttää se sokkeli, mutta siitähän olisi sitten kadonnut kaikki itse tekemisen ilo ja kantapään kautta oppimisen riemu.

Tähän laitettiin kaikki, jotka pyydettäessä kieltäytyivät talkooavusta. No ei vaiskaan, siihen tulee joku vahvistusvalu.

Ei kunnon lapiointia mikään voita. Paitsi kaikki.

Lapiointihommia on siis tehty ihan urakalla ja onneksi siihen ollaan saatu talkooapuja aina välillä. Korkealle puolelle, eli kartanomme itäsiipeen, tehtiin lisäksi korotusvalu. Eli ts. keittiön ikkunasta voi helposti kurkata, joko PK:ssa on jonoa. Ja jotta ei totuus pääsisi ihan unohtumaan, laskuja ollaan makseltu jo ihan rutosti, eikä loppua näy. Tää taitaa nyt olla sitä rakentamista itteensä.

 Mutta ihan sama hei, huomenna kasataan hirsiä raksahaalareissa!

Nih!

torstai 15. toukokuuta 2014

Eniten kukittaa kaikki

Pakko varmaan tästäkin aiheesta on joku sananen kirjoittaa, koska kuitenkin tämä tunnetila tuntuu olevan enemmän tai vähemmän jatkuvasti osana meidän ja varmaan muidenkin raksaprojekteja. Nimittäin vitutus. Ketutus, kyrsiintyminen, kyrpiintyminen, päreiden palaminen, hattuuntuminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Varmaan tälläiseen blogiin kuuluisi kirjoittaa pelkkiä ruusunpunaisia, nallekarkin tuoksuisia ja vaahtokarkin värisiä ihkuja onnellisuustekstejä siitä, kuinka ihanaa on kun saa rakentaa unelmaansa. Mutta koska olen päättänyt alun alkaenkin, että kirjoitan tätä blogia ensisijaisesti itselleni, niin talletan nyt myös tämän tajunnanräjäyttävän tunnetilan tänne bittihelvettiin, jotta jatkossa muistaisin miksi ei kannata rakentaa yhtään mitään. Jotta tästä tekstistä tulisi edes jollain tavalla julkaisukelpoinen, niin käytän tästä kokonaisvaltaisesta, sielua korventavasta tunnetilasta sanaa kukkiintuminen.

Koko aikaisemman elämäni aikana minua ei ole edes yhteensä kukittanut yhtä paljon kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Ensimmäisen kerran minua taisi kukittaa ihan huolella viime syksynä, kun soiteltiin koko syksy tontin välittäjälle, joka lupasi aina palata parin päivän sisällä asiaan, ja joka kerta meni viikko tai kaksi, kunnes itse päätettiin soittaa ja kysyä miten hommat etenee. Eikä ne edennyt mihinkään. Seuraava kukituksen aihe oli tontin kaupan toteutuminen, joka viivästyi syystä että toisen myyjän osuus meni suoraan eräälle nimeltämainitsemattomalle virastolle, jonka esimiestäti lupasi puhelimessa palata meidän asiaan, kunhan on käynyt ensin lounaalla. Lounas kestikin sitten kaksi viikkoa, jona aikana sekä välittäjä että me Mikon kanssa pommitettiin puhelimella tätä kyseistä lafkaa ja jätettiin esimiestätille soittopyyntöjä alaistensa kautta. Loppujen lopuksi täti vastasi ja sovittiin että kauppa toteutuu viikon päästä maanantaina. Vielä perjantai-iltapäivällä emme tienneet mihin aikaan maanantaina kauppa tehdään ja toteutuuko se edes. Kyllä kukitti koko viikonlopun.

Seuraavaksi keskivaikean kukituksen aihe oli suunnittelutarveratkaisun käsittelyn odottaminen. Ajaksi arvioitiin noin neljä viikkoa. Kun kuukausi oli kulunut, soitin kaupungille ja kuulin että paperit makaa edelleen pöydällä ja käsitellään ehkä kahden viikon kuluttua. Kun hiukan avauduin meidän projektin tiukasta aikataulusta (josta olin aiemminkin useampaan otteeseen informoinut), kävikin niin että paperit otettiin käsittelyyn heti seuraavana maanantaina ja lupa tuli.

Merkittävästi kukkiintumiskäyrääni nosti myös rakennuslupien odottelu ja niiden viivästyminen meistä riippumattomista syistä. Muutaman hoputuspuhelun jälkeen kiltit raksavalvonnan tätit löi meille leimat lappuihin viimeisenä mahdollisena päivänä, jolloin meidän piti ilmoittaa Kontiolle, että ollaanko saatu luvat vai ei. Muuten hirsien toimitus olisi siirtynyt kesäkuun puolestavälistä loppukesään. Näihin aikoihin yksi asiakkaani kehotti tekemään netissä stressitasoa mittaavan testin. Sain testistä 61 pistettä. 63 pisteessä luki vain että "Et selviä enää yksin. Ota yhteys lääkäriin." Olin siis vain 2 pisteen päässä kroonisesta kukituksesta ja totaalisesta purnautista. Tässä vaiheessa päätin hiukan löysätä ponnaria.



Valtaisimman kukinnan otsaani on kyllä ehdottomasti kasvattanut useat väärinkäsitykset eri suunnittelutahojen kanssa. Mutta niistä en viitsi alkaa täällä sen enempää avautumaan. Mainittakoon nyt sen verran kuitenkin, että esimerkiksi asemakaavakuvat on piirretty ja tulostettu 2 kertaa uusiksi ja lvi-suunnitelmat 4 kertaa. Näistä tulostuksista kertyi meille useampi satanen lisälaskua, jokunen harmaa hius ja verenpaineen radikaali nousu hetkittäin.

Tällä hetkellä eniten kukkiintumista aiheuttaa meille suositellut ja suunnitellut jätevesisuunnitelmat, joiden piti maksaa reilu 5000e. Eka tarjous mikä saatiin oli 15000e. Että sellainen kiva pikku hinnanero teorian ja käytännön välillä. Ja tuo 15000e muodostui siis pelkistä materiaaleista, eikä sisällä mitään töitä. Nyt alkoi armoton kilpailutus lvi-toimittajien välillä ja toivon mukaan saadaan jostain joku järkevä tarjous. Kuitenkin todellisuudessa jätevesijärjestelmät tulee kustantamaan varmaankin noin 10000e plus asennustyöt. Lisäksi joudutaan maksamaan kaivinkone uudestaan tontille kaivamaan järjestelmät maahan.

Tänään megalomaanisen kukituksen aiheutti sähkökaapelin kaivaminen tontille. Asemakaavakuvasta mitattiin matka sähkötolpalta autotallin nurkalle, jonne sähkökaappi kiinnitetään, ja matkaa oli asemakaavan mukaan 68 metriä. Ostettiin sähkökaapelia 85 metriä, että varmasti riittää. Asennusvaiheessa selvisi, että kaapeli jää ainakin 10 metriä vajaaksi. Nyt sitten joudutaan maksamaan lisäosasta ja asennuksesta.



Yksi selkeä kukitusta aiheuttava elementti on myös ollut kaikki kukkapää-besserwisserit, jotka joko maalailevat jatkuvasti piruja seinille tulevista rakennusvaiheista ja niiden hankaluudesta, kustannuksista tai meidän osaamattomuudesta. Tai vaihtoehtoisesti jälkiviisaana kukkamaisesti kommentoivat päin kukkia mennyttä toteutusta. Ehdin keväällä monena aamuna herätä sängystä (laina-, ei oma, koska ollaan edelleen muiden nurkissa pyöriviä siipeilijöitä) päälimmäisenä tunteena silkka jättimäinen kukitus. Kunnes muistin polttareista saadun aarteeni, jota olen jo vuosia vaalinut. Nimittäin Nakkilalaisen Pub Maailmanlopun omistajalta saadun t-paidan, jolla on käsittämätön sielua hoitava vaikutus. Niin tuhannen monta kertaa olen illalla jättikukka otsassa vetäissyt tämän paidan päälleni, ja aamulla ihmetyksekseni huomannut unohtaneeni syyn, miksi illalla edes kukitti niin kukasti.

Tulipas vuodatettua kiitettävästi tästä lähellä sydäntäni olevasta aiheesta. Suurimman osan hereilläoloajastani olen nykyään enemmän tai vähemmän tämän tunnetilan vallassa. Mikko kysyi tänään, että milloin minusta on tullut tälläinen raivohullu. Ajattelin mielessäni että silloin kun sua tehtiin. Onneksi Mikolla on paljon paremmat hermot kuin mulla, muuten tästä ei tulisi yhtään hevonkukkaakaan. Toivottavasti jatkossa asiat sujuisivat edes hieman helpommin ja voisin mennä useammin nukkumaan ihan tavallinen pyjamapaita päällä. Tässä projektissa on ollut monta muutakin kukitusta aiheuttavaa muuttujaa, mutta jätän ne nyt tämän blogin ulkopuolelle. Ilmeisesti se on ihan totta, mitä monet rakentajat sanovat; toisella kerralla osaisin jo paremmin.

 
Balsamia haavoilleni