tiistai 9. helmikuuta 2016

Pääkonttorin kalusto

Joo hengissä ollaan vaikka ei varmaan tätä blogia seuratessa siltä tunnu. Mutta eipä tällä mäellä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan, ihan perus huttua vaan. Hepat muistuttaa jälleen kerran jättimäisiä rusettimarsuja, kun taas lapinkoirien mielestä on ilmeisesti bikinikelit, kun kummallakin on kolme karvaa jäljellä karvanlähdön jäljiltä.

Aattelin pari viikkoa sitten lauantaina olla kerrankin hyvä vaimo ja osoittaa mielenkiintoa myös tuon vähemmän karvaisen perheenjäsenen harrastusta kohtaan, eli raahauduin kylille katsomaan Mikon säbäpeliä. No ei olis kannattanut, kun kaikki 10 minuuttia ehdin katsomaan peliä, kunnes Mr. Saari pahastutti mielensä vastajoukkueen peluria kohtaan ja myllytti siinä sivussa hiukan tuomarisetääkin, eli ei muuta kuin suihkun kautta kotio ja Saarioisen kausi taitaa olla taputeltu. No mitä tähän nyt sit voi oikein muuta sanoo kuin että kyllä se kotona osaa käyttäytyä.

Mä aloitin vuodenvaihteen jälkeen kaikkien muiden tavoin taas kerran uuden elämän ja aloin reilun kuukauden tauon jälkeen pumppaamaan salilla rautaa kuin viimeistä päivää ja aloin syömään lautasmallin mukaan. Lähdetään Saaristolaisen kans vajaan viikon päästä Hyvät Halpamatkalaiset reissulle Kanariansaarille ja tarkoitus olis laihduttaa joku 15 kiloo ennen sitä.

Raksailusta on nyt ollut taukoa, mutta kesällä tai syksyllä olisi ajatuksena pykätä meille autotalli. Ehkä tässä on jo avioelämä saanut eheytyä sen verran, että uskaltaa jotain pikkuprokkista taas aloitella. On sitten Mikonkin kivampi syksyllä taas karata reikäpallon perässä, kun on saanut raksalla raivota turhat höyryt pois. Enteilee leppoisaa autotalliprojektia, kun pelkkä pohjasuunnitelmasta keskustelu saa verisuonet katkeilemaan päästä. Syksyllä tehty ratsastuskenttä ei sinänsä koitellut liittoa, kun siinä päätäntävalta ja rahoitustekniset seikat oli pelkästään meikäläisen vastuulla. Oon monta kertaa aatellut, että tarvisko mun kertoa näistä persoonista tässä meidän pihapiirissä ja ylipäätään mistä kaikki on saanut alkunsa, niin nyt olis hyvä sauma tehdä pieni esittely.

Firma ja Pääkonttori

Kaikki lähti siitä kun vuonna -09 silloisella heppatallilla oltiin vuokralaisina ja tutustuttiin siskoni Katan kanssa bff:äämme Jokkeen. Se oli rakkautta ensi ryyppyreissulla ja Firma sai alkunsa. Firma on siis peitenimi meidän salaseuralle, missä leikitään heppaleikkejä, juodaan liikaa viinaa ja käyttäydytään ihan toisin kuin ikä antaisi olettaa. Ja koska meillä kaikilla kolmella on tehdasasetuksena asioiden överiksi vetäminen, niin pitihän Firman saada myös talli, eli näin sai alkunsa Pääkonttori. Pääkonttorin ensimmäinen toimipiste sijaitsi Noormarkussa ja nykyään täällä Yyterissä.


Ei riemulla rajaa kun on päästänsä vajaa. Firman virallinen kaverikuva.

Munamies "Iso muna iso sielu"

Koska Noormarkun vuokratallimme ei ollut ihan viimisen päälle, sieltä puuttui sellainen hienous kuin lämmin vesi. Bongasimme sopivasti ilmoituksen lämminvesivaraajasta ja päätettiin noutaa se kyytiin samalla kun käytiin shoppaamassa muitakin tallikamoja. Yksikään esine tai asia ei ole tuottanut ihmiskunnalle suurempaa mielihyvää kuin tuo suuri valkoinen rautapannu. (Joka oli alunperin ruskea, mutta Jokken käsittelyssä sai varsinaisen faceliftin muuttuen hohtavan valkoiseksi) Tämä lämminvesivaraajien Michael Jackson paljastui heti kärkeen olevan helvetin huono lämminvesivaraaja, mutta sitäkin innokkaampi bilehile ja oikea kausipukeutuja. Killuttimia Munikselta löytyy niin arkeen kuin juhlaan. Mutta koska kenelläkään ei ole aikaa odottaa kahta vuorokautta veden lämpiämistä, päätettiin Munamies rankkojen yt-neuvottelujen tuloksena siirtää osa-aikaisen lämminvesivaraajan tehtävistä kokopäiväiseksi ulkoroskikseksi. Siinä hän Pääkonttorin ovensuussa pienet muovisilmät tuikkien toivottaa tervetulleeksi kaikki ikään, väriin ja sukupuoleen katsomatta. Muniksen kunniaksi järjestetään joka pääsiäinen jo perinteeksi muodostuneet Firman Munajuhlat, ja silloin Munamies (joka painaa tonnin) raahataan pakettiautolla meidän terassille kunniavieraaksi.

Munamies painaa pitkää päivää Pääkonttorin portsarina


Ei tuu Pääkonttorille Joulu ilman Munamiehen killuttimia.

Munamiehen Halloween asu

Muniksen Pääsiäislook

Mauri eli Peräsuolenpelastaja

Eka talvi oli Pääkonttorilla takana ja Firman tytöille oli selvinnyt miksi kaikilla talleilla on traktori, Avanti tai edes mönkkäri, kun kerran viikossa lykättiin peräsuoli pitkällään monta sataa kiloa painava heinäpaali sisätiloihin avattavaksi. Lisäksi sinä talvena olosuhteet Noormarkun perämetsissä vastasi lähinnä Siperiaa ja lunta tuli kuin Esterin jäätyneestä hanurista. Pari kertaa siinä kävi mielessä paalia ja lunta lykkiessä, että olisi se vaan komiaa, kun olisi noita hevosvoimia enemmänkin kuin yksi hyllypylly-Ovelus. Seuraavana syksynä se sitten puksutti meidän elämään, se meidän Mauri. Mauri on viimisen päälle rattori, Fordson Super Major vuosimallia -61 ja hevosvoimia järjettömät 52. Mauri on myynti-ilmoitusta lainatakseni; kova peli maailmaa vastaan. Maurilla on tänä vuonna 55-vuotis juhlavuosi ja se on vähintäänkin riittävä syy Firmalle pitää Maukalle kesäjuhlat. Mauri on ainoa moottoriajoneuvo minkä meitsi tällä tontilla omistaa. Eli jos Mikko päättää joskus pistää hullun ponimuijan kanssa lusikat jakoon, huristetaan me Maukan kanssa täysillä (25km/h) horisonttiin. Maurin akilleen kantapää on ylämäet, kun niissä hän tuppaa piiputtamaan, jos ei saa ensin pientä huilia kukkulan juurella. Onneksi asutaan täällä rannikolla niin ei tarvi alvariinsa toppailla.

Kyllä mieskin voi olla kaunis

Mikko eli Siviiliuhri

Mikon huijasin satimeen 10 vuotta sitten ovelasti juuri silloin, kun elämässäni oli meneillään tähän mennessä ainoa vuoden kestänyt tauko hevostelusta. Se raukkaparka jopa kannusti muijaansa aloittamaan uudelleen hevostelun. Oivoi. Mikko sanookin Oveluksesta, että siinä on maailman kallein elikko. Ostohinta oli vielä hyvinkin kohtuullinen, mutta sitten alkoi totuus valjeta. Ensin piti saada koulusatula, että voidaan valmentautua, sitten traileri että päästään sinne valmennuksiin, sitten maasturi, että voidaan vetää sitä omaa koppia pitkin maakuntaa, sitten tontti, hirsitalo ja siirtotalli, että saa keittiön ikkunasta kattella sitä hevosta ja seuraavana projektina olisi sitten se 300 neliöinen tallirakennus. Mutta hevonen oli kumminkin halpa. Se on varmaan sitä tosirakkautta, kun joutuu vetämään päivittäin astmapiippua, koska eläinholisti muija halusi hevosen ja kahden koiran lisäksi ei vain yhden vaan kaksi kissaa ja silti laskut tulee edelleen samaan osoitteeseen. 

Huoleton on hevosmuijaton. Saarioine siellä kyntää vakoo yötä myöden.

Juuli-mummeli

Iloinen suomenlapinkoira (eli lapinkullannoutaja) varustettuna rautaisella fysiikalla ja ihan helvetin jästipäisellä luonteella. Juuli-mummelin kanssa on pidetty yhtä jo 12 vuoden ajan niin myötä-kuin vastamäessä. Juuli on kunnon badass. Tää mummu laittoi jo pentuna koirapuistossa dobbereita nippuun, kun koittivat käydä liikaa naisellisille alueille. Kerran käytiin Tampereella asti silmäspesialistilla, kun Juuli oli nikutellut satunnaisesti toista silmäänsä. Reissulta kotiuduttiin kukkaro melkoisesti kevyempänä ja diagnoosilla "kun tuolla sinun koirallasihan on melko suuret ja ulkonevat silmät... niin ne kuivuu tuulessa". Aha. Koiralla on siis mulkosilmät ja omistajalla vähän järkeä. Lempparikirjailijani Chrisse Fagerström kirjoittaa yhdessä kirjassaan, että rakkaus ei ole suuria sanoja, vaan pieniä tekoja. Sellaisia me ollaan Juulin kanssa, meitsi vie mummelin Tampereelle silmätutkimuksiin ja Juuli karkailee multa hiukan vähemmän kuin muilta. Juulin tassun kuva onkin tatuoitu mun vasempaan olkavarteen Pieniä Tekoja -tekstin kera.

Friends 4-ever


Pihka

Pihka on Juulin tytär ja Mikon eka oma koira. Tässä tapauksessa voi sanoa, että omena on pudonnut ihan hyvällä tavalla tosi kauas puusta. Pihkura ei ehkä ole mikään Miss Suomenlapinkoira ulkomuodollisesti, mutta ehdottomasti herttaisin luonne mitä ikinä olen tavannut. Sellainen koiramaailman Forrest Gump. Pihkaa on koulutettu sen verran, että Pihka osaa istua ja antaa tassua ja niillä ollaan hienosti pärjätty 9 vuotta. Pihkaa voi pitää aina vapaana, toisin kuin äitiään, joka häviää kuin pieru saharaan jos erehtyy luulemaan, että kyllä se mummeli on nyt jo tähän ikään mennessä alkanut mua tottelemaan. Pihkan suurin haave oli tulla äidiksi, mutta koska Pihka näyttää enemmän länkisääriseltä kojootilta kuin suomenlapinkoiralta, päätettiin Pihkan geenit jättää kuitenkin jatkojalostamatta. Pihka onkin adoptoinut meillä omikseen kaikki vinkuleluista kissan- ja koiranpentuihin, eikä pienet eläin- ja kumilapset olisi voineet saada parempaa alkua elämälle kuin Pihkan hellässä hoidossa.

Pihka ja Hurja-Kaarlo


Hele-katti

Kun meille tulee vieraita sanon aina että koirat on kilttejä, mutta varokaa sitä läskimpää kissaa. Ragdollit kuvataan rotumääritelmässä koiramaisiksi, mutta Heleä vastaisi ehkä lähinnä joku koiratappeluareenalta pelastettu pitbull. Mikon mielestä Hele on psykopaatti, musta lähinnä vittumainen persoona. Helsky leipoo kaikkia ja kaikkea ihan huolella turpaan, jos sille päälle sattuu, mutta on kuitenkin jollain narsistisella tavalla saanut meidät kiedottua karvaisen keskisormensa ympärille. Ja miten voikin aikuinen muija tulla niin onnelliseksi, kun herää keskellä yötä siihen kun se punkero kissa makaa naaman päällä ja kehrää. Toki voi olla, että se matami vaan yrittää tukehduttaa mut, mutta kuolempahan ainakin onnellisena. Teini-iässä Hele oli enemmän pahis, nykyään hän on jo suorastaan höveli. Hele ei perusta vieraista, mutta oman jengin puolesta menisi vaikka linnaan. Helen ainoa poika Hurja-Kaarlo eli Carlos asuu Katan luona ja on varsin viriili poikamies ja hurmaava kolli. Carlos käy kohtuullista korvausta vastaan suorittamassa putkien rassausta yksinäisten kisutyttösten luona, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Carloksen ainoa miinus on lievä Oidipus-kompleksi, kun jostain syystä se on päättänyt, että meikä voisi olla myös sen tyttöystävä. Tää taipumus selvisi meille kun Carlos 7 kuukauden iässä puri mua ranteeseen ja astui samalla tyynyä. Not cool.

Pirskatti

Pirskatti tuli meille vuosi sitten Helen ystäväksi ja sitä hän todellakin on. Pipa valloitti Helen sydämen ällösöpöllä pallonaamallaan ja ottamalla Heleltä turpaan silmääkään räpäyttämättä, eikä edes yrittänyt niitata takaisin. Tämän kissamaailman Rocky Balboan tultua taloon Helestäkin tuli kiltti ja parivaljakko leikkii ja painii aamusta iltaan. Mikko on ilmoittanut, että Pipa on hänen kissansa, koska kuulemma kaikki tuhmat ekaksi tulleet elikot (Juuli ja Hele) on mun ja kaikki kiltit tokana tulleet elikot hänen. Ihan reilu jako. Pirskatilla on paraikaa Carlos kylässä ja jos hyvin käy parin kuukauden päästä Mikko saa vetää astmapiippua ihan huolella. Saas nähdä miten bestiksien välien käy, kun Helestä tais juuri tulla Pirskatin anoppi.

Pääkonttorin pollet

Siirtolapuutarhamökeissämme asustaa neljä hevoista, kaksi rintamalta selvinneiden ja kaksi maahanmuuttajien jälkeläistä. Koska olen laiska, en jaksanut kirjoittaa niistä uutta esittelyä, vaan kopsasin naamakirjasta joskus viime keväänä kirjoittamani esittelyt Pääkonttorin polleista, kun silloin kiersi joku Elämäni hevonen-haastepaska. Heikki-heppa laukkasi viime kesänä vehreämmille laidunmaille ja alkusyksystä Pääkonttoriin muutti Tollo. Tollosta kirjoitin myös esittelyn.

Elämäni v***umaisimmat hevoset

Ovelus eli Karvajyrä
Tämä sotiemme suomenhevonen ei pelkää juuri mitään, mitä nyt autoja, lapsia, pyöröpaaleja, yksin matkustamista, punaisia esteenjohteita ja pesuaineen tuoksua. Ainainen jojolaihduttaja, jonka välipalaksi kelpaa niin lasten sormet kuin aurauskepitkin. Suuri persoona varustettuna suurella persuksella.
Motto: Lihavat on leppoisia

Väinö eli Valte/Mulkku
Pieni mutta paskamainen. Katriinan sydänkäpynen, joka meni kaksi kertaa jonoon, kun tukkaa jaettiin, mutta unohti mennä siihen missä saa hermot. Jalat sojottaa eri ilmansuuntiin kuin neljäntuulenhatulla, mutta tarvittaessa kiihtyy nollasta sataan äänivallin rikkoen.
Motto: Moni kakku päältä kaunis

IN MEMORIAM ❤ Heikki eli Sähkövatkain
Herkkä-Heikin sukutaulu on tuntematon, mutta liikkeestä päätellen isä on sähköjänis ja äiti kenguru. Ensimmäinen aspergerin oireyhtymän omaava hevonen, jonka olen tavannut. Heikki on Johannan muru, ja onkin keventänyt emäntänsä rahapussia vetämällä pari kertaa puurot väärään kurkkuun.
Motto: Miksi muuttaa hyväksi todettua systeemiä

Eemeli eli Erkki, Dinosaurus
Eemeli on oikea ravimaailman lahja ratsuihmisille. Elefantin säkäkorkeus ja kamelin liike. Varmajalkainen vain kiitoravissa, käynnissä kompastelee kiviin ja käpyihin. Essin murmeli ja Oveluksen arkkivihollinen. Limboaa itsensä ulos langoista kuin langoista ja tällöin Erkin löytää naapurista tyttöjä moikkaamasta. Koostaan huolimatta kaukaista sukua kissaeläimille, koska hautaa paskansa karsinassa.
Motto:Iloinen mieli korvaa puuttuvan tekniikan

Tollo eli Tolkku/Kusiluikku
Pääkonttorin uusin asukas ja Outin erityislapsi. Tollo on kärsinyt edellisessä ammattiurheilijan elämässään täydellisen burn outin mahahaavoineen päivineen, mutta pääsi Vammalan päätepisteen sijasta tänne maalle eheytymään. Tollon bravuuri on paiskoa iltapuurot ämpäristä pitkin seiniä ja latteita ja imeskellä ne sitten sieltä. Tolkun atleettinen olemus herättää paheksuntaa naapurimökissä asuvien hyvänruoanystävien silmissä, mutta eiköhän Tollokin vielä Timo Jutilat tee ja kasvata Eemelin tavoin täällä avohoitolaitoksessa kunnon ex-urheilijapötsin.
Motto: Ei urheilija tervettä päivää näe

Jaajaa tulipas taas jaariteltua pitkät pätkät. Lähden tästä laskemaan elukoita ja kaloreita. Tsau.

6 kommenttia:

  1. Tosifani tukehtuu taas! 😂😂😂😂😂

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kuvauksesta! hieman kylläkin kylmään.. kun tuli ostettua tuollainen poni aikuisiällä.. että mihin tämä johtaakaan.

    VastaaPoista
  3. Maikki sulle on paskahaaste mun blogissa käys tsekkaamassa http://www.lily.fi/blogit/kantapaaopistossa/liebster-award-haaste Ei oo pakko osallistuu, jos ei huvita, mutta joteskin mä luulen, että sä saisit noihin vastattua jotain ihan hulvatonta :D Jokke kuittaa!

    VastaaPoista